Koko viikonlopun Aurinkorannikolla oli uskomattoman hienot ilmat! Oli niin lämmintä, että joku paikallinenkin oli uskaltanut pulahtaa mereen.

Käytin aamupäivät hyväkseni niin, että kävelin kirjan kanssa Carihuelaan aamukahville ja lataamaan akkuja aurinkoon. Aamukahvin jälkeen vaeltelin hetken rantapaseolla, ostin sitten kioskista kylmän oluen ja istahdin lukemaan kirjaani erääseen tyhjään, talveksi suljettuun chiringuitoon. Kun silmät väsyivät lukemiseen, kirjoitin kirjeen Suomeen ja otin tunnin nokoset. Sitten kävelin takaisin kotiin.

Näkymä Torremolinosin Carihuelasta. Ranta on talvisin lähes tyhjä. Málagan takana siintää lumihuippuisia vuoria, tosin kuvasta niitä on vähän vaikea bongata...

Lauantaina Málagassa sytytettiin kaupungin jouluvalot. Menin keskustaan jo aikaisin iltapäivällä Annikan kanssa. Kiertelimme kauniilla kaduilla oman aikamme ja istahdimme sitten perinteisille Málaga-viinilasillisille. Se lämmittää mukavasti viileinä talvi-iltoina ja käy glögin vastikkeesta. Ostin pari pientä joululahjajuttua puistokaduin joulukojuilta, ja sitten änkesimme vanhankaupungin ihmistungokseen ihmettelemään kaupungin jouluvalaistusta. Aikanaan Annika lähti junalla kotiin, ja itse jäin kaupunkiin vielä illastamaan armaani kanssa.

Sunnutaina, aamupäivän rantaretken jälkeen, kävin pienellä Niilolla kylässä ja väkertämässä yhden perunamunakkaan. Illalla tein vielä toisenkin peruna-tortillan armaalleni, kun olin niin hyvään vauhtiin päässyt.

Näin vierähti keväinen viikonloppu marraskuun lopulla etelässä.

Pieni, iso Niilo-poika.

No niin, nyt kun se tuli selväksi, ei yhdenkään (omasta mielestään) asiantuntijan tarvitse jättää kommentteja, kuten ”kirjoituksestasi huokuu asiantuntemattomuus” tai ”tämä on kai vain oma, kapeakatseinen mielipiteesi asiasta”. Ja vielä, ennen kuin alan purkautua, sanonpahan vielä, että olisi hyvä muidenkin rivikansalaisten vähän miettiä maailman asioita. Ei kannata pelätä sitä, ettei tiedä asiasta tarpeeksi, tai että joku on kuitenkin sinua ”viisaampi” (omasta mielestään, tietysti).

Asiaan.

Espanjassa pidettiin 20. marraskuuta parlamenttivaalit. Voittajaksi selviytyi, kukas muukaan, kuin Partido Popular -oikeistopuolueen (PP) Mariano Rajoy. Minulle alkaa olla jo melko sama kuka tätä maata hoitaa, kun vaihtoehtoja näyttää – Francon jälkeisellä ajalla – olleen aina kaksi: PP tai PSOE. Mutta se, miten tällainen poliittinen tilanne pysyy vuosikymmenestä toiseen, ärsyttää älynystyröitäni. Niinpä tutkin tässä vaalien alla hieman Espanjan vaalilakeja, ja nyt tulosten julkistettua alan ymmärtää, miksi niin monet Espanjan kansalaiset ovat turhautuneita äänestyssysteemiin ja haluavat muuttaa sitä.

Espanjassa on melko voimakas poliittinen aktivistiliike nimeltään 15-M (tosin poliitikkojen mielestä liike on vähäpätöinen). Yksi heidän päätavoitteistaan on alusta alkaen ollut puuttuminen vaalilain epäkohtiin. Heidät tunnettiin aluksi myös nimellä ”Democracia real ya” ja he vaativat maahan ”aitoa demokratiaa” ja korruption kitkemistä (korruptioskandaaleita löytyy rutkasti molemmilta pääpuolueilta).

Espanjan medioissa tästä liikkestä puhutaan melko vähän – tai jos siitä puhutaan, nostetaan esille sen fyysiset teot, kuten passiiviset mielenosoituksen kaupunkien keskusaukioilla, eikä heidän näkemyksiään poliittisista epäkohdista Espanjassa.

Mutta nyt itse vaaleihin.

Partido Popular, keulahahmonaan uusi pääministeri Mariano Rajoy, voitti vaalit. 44 prosentin äänisaalis toi heille 186 paikkaa – siis 53 prosenttia – parlamentin 350 paikasta. Puolueella on nyt ehdoton enemmistö.

Tästä tuloksesta voisi päätellä, että PP:llä on vankka kannatus laman kourissa pyristelevässä Espanjassa tällä hetkellä. Ja tätä uutista myös tiedotusvälineet tykkäävät kuuluttaa.

Mutta onko Espanja todella näin yhtenäinen?

Jos vaalin tuloksia tarkastellaan muillakin mittareilla kuin parlamenttipaikkojen lukumäärällä, näyttäytyy Espanjan yhtenäisyys toisessa valossa:

- Partido Popular sai näissä vaaleissa 458 642 ääntä vähemmän kuin kaksi edellistä kautta hallinnut sosialistipuolue PSOE vuoden 2008 parlamenttivaaleissa.

- Äänestysuurnilla hylättyjä äänestyslippuja, votos nulos, rekisteröitiin 317 886 (vuonna 2008 niitä rekisteröitiin 165 576). Tyhjiä äänestyslippuja, voto en blanco, rekisteröitiin 333 095. Lisäksi puolue nimeltään Escaños en Blanco, jonka tavoite oli saada äänestäjät äänestämään tyhjää (eli itseään), sai 97 706 ääntä. 28,31 prosenttia jätti äänestämättä.

Hylättyjen äänten antajien sekä tyhjää äänestäneiden määrät olivat näissä vaaleissa korkeita verrattuna moniin muihin vuosiin. Sattumaako? Tällainen hiljainen vastarinta kertonee kansalaisten tyytymättömyydestä kaksipuoluemaan johtaviin poliitikkoihin.

Tosin hylätyillä ja tyhjillä äänillä ei konkreettisesti saavuteta mitään. Kansalaiset haluaisivat poliitikkojen kuitenkin heräävän tunnustamaan, ettei maan moninaista kansaa voi edustaa pieni poliittinen eliitti. Halutaan muutosta.

Miksi tilanne on sitten tämä? Miksei ihmiset äänestä toisin? Mikseivät he aloita muutosta äänestämällä jotain toista puoluetta?

Monen mielestä ongelma löytyy maan vaalilaista, joka säädettiin vuonna 1978. Maa otti tuolloin demokratian ensiaskeleita. Haluttiin yhtenäinen, vahva hallitus. Ja nykyinen vaalilaki helpottaakin tuollaisen hallituksen syntyä, sillä se suosii vahvoja puolueita ja auttaa niitä tulemaan yhä vahvemmiksi.

Monen mielestä vika on tavassa, jolla äänet lasketaan. Se tehdään niin sanotun D’Hondtin menetelmällä. Jokainen voi käydä wikipediasta ja muista lähteistä lukemassa miten laskentamalli toimii – niin tein minäkin.

Sitten huomasin, että Suomessakin käytetään tätä laskentamallia. Ja Suomessahan maata johtaa milloin sateenkaarihallitus, milloin mikäkin värisuora, joten se ei mielestäni voi olla selitys maan kaksijakoisuuteen ja vähiin, konkreettisiin vaihtoehtoihin äänestysuurnilla.

Niinpä rupesin vertailemaan keskenään Suomen ja Espanjan äänestysmalleja.

En nyt meinaa väittää, että Suomen malli olisi paras mahdollinen, mutta uutta asiaa on helpompi ymmärtää tuttuun vertaamalla. Tehdään vertaus mahdollisimman yksinkertaisesti.

Espanja – Suljetut listavaalit: Äänestät vain pääministeriä ja hänen puoluettaan. Saavutetut paikat jaetaan puolueen sisällä, siihen ei vaikuta kansan tahto.
Suomi – Avoimet listavaalit: Äänestät puoluetta antamalla äänesi jollekin tietylle ehdokkaalle. Saavutetut paikat jaetaan vaalipiirien mukaan niin, että joka vaalipiiristä eduskuntaan pääsevät korkeimman äänisaaliin saajat.

Espanja – D’Hondtin syysteemi: Äänet jaetaan tämän laskukaavan mukaan, mutta päästäkseen osalliseksi jakoon, on puolueen omassa vaalipiirissä saatava vähintään 3 prosenttia äänistä.
Suomi – D’Hondtin syysteemi: Äänet jaetaan tämän laskukaavan mukaan, mutta jaolle päästäkseen ei tarvitse ylittää mitään prosenttuaalista kynnystä.

Espanja – Vaalipiirit: Espanjassa on 52 vaalipiiriä. Mitä enemmän vaalipiirejä, sitä enemmän D’Hondtin laskutapa ”vääristää” totuutta suosien suuria puolueita. Kustakin vaalipiiristä jaetaan puolueelle korvamerkattuja kongressipaikkoja vaalipiirin asukaslukuun suhteutettuna.
Suomi – Vaalipiirit: Suomessa on 15 vaalipiiriä. Kustakin vaalipiiristä jaetaan eduskuntapaikkoja vaalipiirin asukaslukuun suhteutettuna.

Näiden pääpiirteisten erojen lisäksi media avittaa suuria puolueita, enkä ymmärrä kyllä alkuunkaan miksi.

Esimerkiksi virallisessa pääministerien vaalipaneelissa oli tänä vuonna vain kahden pääpuolueen edustajat nenät vastakkain. Paneelia johti toimittaja. Paneelissa puhevuoroa ei annettu yleisölle, eikä yllättäviä kysymyksiä siis esitetty. Myöskin kaikkien muiden puolueiden edustajat jätettiin debatista ulkopuolelle.

Kun näin tehdään, on äänestäjänkin paljon hankalampi saada tietoa muista kuin kahdesta pääpuoluesta. On kuitenkin puolueita, jotka saavat – kaikki huomioon ottaen – ihan mukavasti ääniä ympäri Espanjaa. Mitä tapahtuisi, jos media antaisi enemmän huomiota myös näiden puolueiden pääministeriehdokkaille?

No, se kysymys jäänee ratkaisematta. Tuskinpa muutos ihan heti tulee, vaikka monet nykypolitiikkaan kyllästyneet, tyhjää äänestäneet toisin toivovat. Mutta kun tämän vuodatuksen nyt olen suoltanut tänne blogiin, niin kylläpä helpotti!! Vaikka en Espanjan parlamenttivaaleissa saakaan äänestää, on silti mukava olla keskustelussa mukana!

Ensi bloggauksessa jotain kevyempää! Hyvää viikonloppua!

Kuten yleensä, olin tälläkin kertaa erään kaverin luona majaa pitämässä. Joka kerta kun olen kyseisellä kaverillani vieraillut, on asunto ollut eri. Tällä kertaa majoituin Barcelonetan vanhaan duunarikortteliin, joka ei rähjäisessä romanttisuudessaan häviä edes El Ravalille.

Viikonloppu oli melkoisen musiikkipainotteinen, sillä kävin konsertissa, lauloin ja soitin tutussa piano barissa, lauloin myös ihka oikeassa karaokessa, juhlin diskossa jossa päivän hitit Beyoncésta Cee-lo Greeniin lauloi livenä upeaääninen naisartisti. Satuin myös astumaan yhteen kirkkoonkin juuri urkukonsertin aikaan.

Muuten 4 lomapäivää kuluivat fiilistelyn merkeissä. Kävelin pitkät lenkit lempikaupunginosissani, lounastin ääriä myöten täynnä olevassa Xampanyeriassa, haistelin metron tuoksuja... olin osa suunnatonta ihmisvilinää.

Ostin matkalta myös uuden kameran, ihan tavallisen pokkarin. Se tulikin tarpeeseen, sillä olen yli vuoden sinnitellyt kavereilta saamien kuvien varassa. Tässä matkalta pari koekuvaa.

Saimme nauttia Málagan seudulla yli 25 asteen lämmöstä aina lokakuun puoliväliin saakka, mutta nyt ovat talven merkit täyttyneet täälläkin. Vedän iltaisin villasukat jalkaan ja yöllä nukun peiton, en pelkän lakanan, kanssa! Aamuisin laitan auton lämmityslaitteen täysille, jotten saapuisi hyytävään toimistoon täydessä kohmeessa.

Täällä on siis kylmä!

No hyvä on. Täällä on kylmä-hkö. Elohopea kipuaa yhä lähelle kahdenkymmenen, eikä lämpö yölläkään laske juuri alle 15 asteen, mutta uskokaa tai älkää – myös te Suomen räntävihmassa tallustavat arjen ahertajat – ne asteet todellakin tuntuvat täällä kylmältä.

Nämä niin sanotut huonot kelit alkoivat itse asiassa juuri silloin, kun ystäväni Sonjan kone laskeutui Málagan kentälle pari viikkoa sitten. Silloin taivas repesi ensimmäistä kertaa... sitten toukokuun? En edes muistanut, milloin olin viimeeksi nähnyt sadepisaroita Espanjassa.

Sen jälkeen kelit ovat olleet pääsääntöisesti poutaiset, mutta aurinko ei tunnu enää yhtä lämpimältä kuin ennen.

Tähän otin eilen avuksi Sonjan tuliaisiksi tuoman mustikkaglögin. Olipa ihanaa maistella kuumaksi mikrotettua Suomi-tuliaista, Suomesta aikoinaan tuodut villasukat jalassa, kun ulkona puhalsi kylmä talvituuli (ja lämpöäkin oli vain se 15 astetta!!!!).

Ja sitten päivän puheenaiheisiin.

Espanjassa alkoi tällä viikolla vaalikampanjointi. Vallan kahvasta taistelevat maan kaksi pääpuoluetta – listavaaleilla, kuinkas muutenkaan. Täällä, kaksipuoluemaassa, vaalit ovat siinä mielessä tylsät, että jo kampanjan alkumetreiltä tiedetään varmuudella, että pääministeri voi olla vain joko oikeiston ykkösmies Rajoy, tai vasemmiston uusi keulahahmo Rubalcaba. Ja oikeastaan voin jo paljastaa teille vaalien voittajankin. Pääministeriksi nousee 99,99 % varmuudella konservatiivinen Rajoy, sillä kansa haluaa kuumeisesti muutosta kriisin kourissa kärsivään maahan, jota on viimeiset kaksi vaalikautta hoitanut vasemmisto – vasemmalla kädellä monen mielestä.

Viime päivitys on Málagan ferioiden ajoilta elokuusta, ja sen jälkeenhän on tietysti tapahtunut kaikenlaista. Osallistuin pukuineni muun muassa Torremolinosin romeríaan, eli kylän pyhimyksen kunniaksi järjestettyyn kulkueeseen syyskuussa.

Romería osui kauniille syyskuiselle sunnuntaille. Härkien vetämistä, kukin ja kankain koristelluista kärryistä muodostunut kulkue alkoi aamulla aikaisin. Sen reitti kulki koko kylän läpi päätyen kylän virkistysalueelle feria-alueen viereiseen mäntypuistoon lounasaikaan, ja siellä alkoi varsinainen kyläjuhla ruokineen ja juomineen.

Tänä vuonna laitoin kavereiden kanssa hihat heilumaan, ja osallistuin itsekin kulkueeseen oman vaunun kanssa. Vajavaisten resurssien takia tyydyimme "lainaamaan" Lidlistä ostoskärryn, jonka koristelimme pinkillä pallo-kankaalla. Kärryjä vetämään saimme pinkiksi maalatut miniatyyrilehmät. Kärryjen sisäpuolelle improvisoimme tynnyristä ja jääpaloista jääkaapin, jossa matkusti lastillinen oluttölkkejä ja viiniä. Edellisenä iltana olimme myös kokkailleet ison peruna-tortillan ja muita herkkuja. Pienet miniatyyrihärät herättivät hilpeyttä isojen härkien tähdittämässä kulkueessa, ja lopulta meidän kärrykuntaamme haastateltiin myös paikallistelevisioon (jota muutamat kaverit haastattelun nähtyään kommentoivat. Itse en pätkää ikävä kyllä nähnyt).

Tässä muutama kuva kyseiseltä päivältä.

Romerían lisäksi olen kerennyt käymään patikoimassa, kaverieden kanssa tapas-kierroksilla (yksi lempiharrastuksistani täällä), kiertämässä lähikyliä ja kaupunkeja, juhlimassa, istunut kotona kullan kainalossa katsomassa elokuvia, urheilemassa... Kaiken kaikkiaan elämä hymyilee ja sisällä on mukava rauhan tunne.

Ja erityisen rakkaaksi harrastukseksi on muotoutunut lenkkeily. Käyn silloin tällöin juoksemassa rannalla, ja se on aina kuin huumetta sekä ruumiille että mielelle. Vaikka miten olisi kiirettä töissä, stressiä tai joku muu asia hieman rempallaan, niin rannalla lenkkeily saa aina suun leveään hymyyn. En taida koskaan kyllästyä ranta-paseon maisemiin, sillä vaikka meri ja vuoret ovat aina samalla kohdalla, on niiden katseleminen joka päivä yhtä sydäntä sykähdyttävää. On vaikea kuvailla, miten sama maisema voi joka päivä näyttää niin erilaiselta ja aiheuttaa koko ruumista lävistäviä onnen piikkejä. Ison meren katseleminen, kaukana Málagan takana siintävät vuoret, auringossa kylpevä ranta, ihmiset omissa puuhissaan, kulkukissat ihmisten jalkojen seassa... Kuulostan nyt hieman hurahtaneelta varmaan, mutta koskaan en ole tuntenut olevani kotona yhtä voimakkaasti kuin täällä.

Ja se on muuten erittäin hieno tunne!

Ja reilun viikon kuumasta elokuusta nielaisi tietysti Málagan 10-päiväiset feriat. Málagan ferioita juhlitaan kahdessa eri paikassa: päivällä keskustan vanhassakaupungissa, ja iltaisin keskustasta lyhyen bussimatkan päässä olevalla feria-alueella.

Itse suosin keskustan päivä-ferioita, ja tänä vuonna koreilin Málagan kaduilla ensimmäistä kertaa keväällä ostamassani feria-puvussa. Olo oli ajoittain kuin filmitähdellä, sillä nykyään feria-mekkoja näkee enemmänkin feria-alueella, ei niinkään keskustassa, joten sekä paikalliset että turistit tulivat iloisessa feria-humussa pyytämään yhteiskuvia meidän (kolme kaunista neitoa) kanssamme. Ja en siis yhtään ihmettele. Feria-mekko tekee naisvartalolle ihmeitä.

Feria-mekkoa pidin vain yhden päivän, sillä paksusta kankaasta valmistettu painava puku on melko epämukava kapistus yli 30 asteen helteessä. Lopun feriaa hulisin ihan tavallisissa mekoissa, kukka päähän aseteltuna tietenkin, tosin työkiireet rajoittivat juhlinnan viiteen feria-päivään.

Tämän vuoden ferioilla kävin myös ensi kertaa härkätaistelussa. Siitä kerron tuonnempana, kunhan ehdin raapustaa...

Jo junassa oli kuuma tunnelma...

Varjon alta tai sisätiloista voi ryömiä ulos vasta auringon laskettua, jolloin lämpötila on ihanteellinen (eli 30-35 astetta). Illan tullen on ihana lähteä joko rannalle kävelylle, kaupungille tapaksille tai lähikuppilaan oluelle. Elokuussa eletään siis illat kadulla, puistossa tai ranta-paseolla. Muun muassa Málagan kaupunki esittää heinä-elokuun ajan ulkoilmaelokuvia muutamalla kaupungin rannalla isolta valkokankaalta. Näytökset alkavat kymmenen jälkeen illalla.

Ja tällä viikolla alkaa koko kesän tärkein tapahtuma: Málagan FERIAT!!!!

Kävelin eilen Málagan keskustassa ja feria-valmistelut näyttivät olevan jo loppusuoralla – valot, pallot, teltat, pääportti, katuja varjostavat valkoiset lakanat ja muut tilpehöörit olivat jo paikoillaan. Feria alkaa perjantaina perinteisellä ilotulituksella kaupungin rannalla ja ilotulituksia seuraavalla konsertilla. Konsertissa esiintyy tänä vuonna Málagan uusin supertähti Pablo Alborán, jonka näkemistä ja kuulemista ollaankin odotettu jo jonkin aikaa (etsikää vaikka Youtubesta).

Ja sitten vielä pieni hehkutus tähän loppuun. Viime aikoina on nimittäin sattunut kaikenlaista ihanaa ja positiivista, ja yksi näistä iloisista asioista on meidän toimituksen kaikkien yhteinen vauva, vajaa viikko sitten syntynyt pieni Niilo-poika! Työkaverini Heidi synnytti Málagan Materno-sairaalassa ihanan ihmisolion, joka on sulattanut meidän kaikkien sydämet!

Matkan päätarkoitus oli mennä erään gallerian uuden näyttelyn avajaisiin, jossa mm. esitellään uskomattoman lahjakkaan ystäväni upeita maalauksia. Näytteillepanijoina oli kaikkiaan 12 nuorta taiteilijaa, joista tunsin ennestään kolmasosan. Perillä tutustuin loppuihinkin (paitsi niihin, ketkä eivät päässeet paikan päälle).

Nämä neljä päivää vietimme siis tässä porukassa. Sain reissulla myös ensikosketuksen Espanjan upeisiin saariin, sillä ennestään en tuntenut Baleaareja laisinkaan (kuten en tunne myöskään Kanarian saaria). En oikein tiennyt mitä odottaa. Tiesin vain, että Mallorca on Espanjan suurin saari jossa puhutaan katalaanin murretta.

Kiersimme saarta päivisin etsien toinen toistaan ihanampia rantoja – turkoosivetisiä poukamia, joihin pääsee vain jalkapatikalla. Ostimme kasan sukelluslaseja ja snorkkeleita ja vietimme päivät veden alla. Myös sukeltelu Välimeressä oli minulle uusi kokemus. Ihastuin merenalaiseen maailmaan tunteja ja tunteja kestäneiden sukellusreissujen aikana. Kristallinkirkas vesi oli täynnä erilaisia kaloja, jotka päästivät ihan lähelle. Kivikot olivat täynnä merisiiliä ja hienolla hiekkapohjalla vaelteli muutama outo simpukan oloinen eläväinen.

Satuimme yhtenä päivänä myös poukamaan, josta pääsi uimalla useampaankin luolaan (saari on kuuluisa myös tippukiviluolista). Hämyisään luolaan uiminen tuntui aluksi hieman epäilyttävältä, mutta pelko karisi kun laittoi pään veden alle ja näki luolan vedenalaisesta perspektiivistä. Ei näkynyt mörköjä, ei merihirviöitä, ainoastaan kauniita kaloja luolan aukolta suodattuvan turkoosin valon hohteessa.

Rantojen laidoilla näkyi myös muuta elämää. Ensimmäisen poukaman kivikkorinteitä asuttivat villit vuohet. Toisella rannalla löntysteli lehmä.

Minua kiinnosti tuo lehmä. Se näytti kesyltä, ja se tulikin ihan ihmisten ja pyyhkeiden lähelle kerjäämään leipää. Minä eläinrakkaana lähestyin lehmää silitysmielessä, se oli niin kovin suloinen. Annoin lehmälle käden haisteltavaksi, mutta kun kädessä ei ollut ruokaa, lehmä tulikin ja pökkäsi minua kupeeseen. Loikkasin tasapainon juuri ja juuri pitäen pari metriä taaksepäin. Pelästyin lehmän sarvella survaisusta enemmän kuin tunsin kipua. Harmistuin lehmän reaktiosta - siis miksei se halunnut silityksiä!?

Päivän mittaan sarvaisun kohdalle reiteen alkoi muodostua mustelmaa. Ensin se oli vain alue joka tuntui kovalta ihoa silittäessä, mutta nyt muutaman päivän jälkeen se on mustan violetti ja kooltaan kämmenen kokoinen. Hups...

Kotiin palattuani kerroin tarinan uudelle mielitietylleni (paljastus! haha) ja esittelin mustelmaa. Kerroin, että Suomessa lehmät (vaca) ovat paljon säyseämpiä kuin tämä kyseinen yksilö ja sadattelin lehmän ynseyttä.

Pyynnöstä kuvailin lehmää: se oli ruskea. Sitten sain kestää hetken hieman kieroa katsetta.

Ilmeisesti tämä lehmä ei ollutkaan vaca, vaan vaquilla. Se on lihalehmä, joita aloittelevat härkätaistelijat käyttävät harjoitteluun. Kyllä täälläkin maitolehmä eli vaca on ihan säyseä, mutta ruskea lehmä, vaquilla, on kuulemma pahansisuinen pökkijä, jota ei missään nimessä saa lähestyä.

No aijaa. Enpä tiennyt.

Se oli siis matkan opetus. Älä lähesty ruskeaa lehmää.

Muuten reissu menikin täydellisen ihanasti. Näyttelyn avajaiset oli valtava menestys. Ensimmäisenä päivänä reilusta 80 taulusta myytiin yli 20. Se on melkeinpä täysin ennenkuulumatonta – niin maalareille kuin heidän galleristillekin. Itse liikutuin ilon kyyneliin kun näin miten ystäväni sai myytyä suurimman taulunsa siellä paikan päällä. Tietäen, miten vaikeaa myyminen on ja kuinka suuren työn taiteilija tekee elantonsa saamiseksi, olin täysillä mukana siinä riemussa, jonka onnistunut avajaispäivä soi kaikille!

Jos et pääse Mallorcalle asti ihastelemaan näyttelyä, voit selata ja vaikka ostaa näyttelyn katalogin netistä. Galleria Raco 98 löytyy täältä.

Ettäs tiedätte!