Noniin. Tein lauantaiaamuna kaikkeni ollakseni sekunnilleen tasan kello 11 ulkoportilla. (Olimme sopineet Pacon kanssa niistä viherkasvien ostoista siis.) Edellisen illan aamuksi venähtänyt kotiintulo ei suoraan sanottuna helpottanut nousemistani laisinkaan, mutta sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla saa ihmeitä aikaan. Raahauduin parin tunnin yöunien jälkeen suihkuun ja räävin kaapista vaatteet päälleni, sutaisin jopa hieman meikkiä naamaani. Ja tasan kello 11.00 seisoin ulkoportilla valmiina valitsemaan kukkia puutarhaan.

Varttia yli 11 rupesin miettimään, mitä todella olinkaan sopinut. Ketään ei näy. Aina kun on kuitenkin olemassa se mahdollisuus, etten "loistavasta" espanjan taidostani huolimatta tajua kaikkea mitä tulen sopineeksi. Oliko se sittenkin ehkä ensi viikon lauantai..? Vai yhdeltätoista illalla..? Ei, päätin. En voi niin surkea olla. Edes espanjankielessä. Sitten tunsin pienen lampun syttyvän päässäni: Ahaa! Täällä kaikki ovat aina myöhässä. Tunsin itseni typeräksi siitä, että edes vaivauduin olemaan ajoissa kun kukaan muukaan ei tunnetusti koskaan ole. Hymyilin ja jäin odottamaan.

Seuraavan vartin vierähdettyä aloin jo tuntea ohikulkevien ihmisten katseet ihollani ja luullakseni paikallispoliisikin hidasti kohdallani. Vilkaisin nopeasti puhelinta - ei viestejä, ei soittoja - ja vaihdoin jalkaa. Aloin jo tosissani huolestua ajankohdan oikein muistamisesta, ja lopulta luovutin ja käännyin kävelemäán takaisin kutsuvaa kotiovea ja sen takana odottavaa sänkyä kohti. Juuri selkäni käännettyä kuulin takanani torven tööttäyksen, eli perusespanjalaisen yleistervehdyksen äänen. (Voi merkitä huonoa, hyváá tai mitä tahansa siltä väliltä, riippuu tööttääjästä ja käsillä olevasta tilanteesta. Sopii väistämättä tilanteeseen kuin tilanteeseen.)

No niinjust ja aijaa! Taas hölmö suomalainen oli menettänyt malttinsa liian aikaisin, ja sitäpaitsi olisihan minun pitänyt parin kuukauden kokemuksella tietää! Ei täällä kukaan ole koskaan ajoissa. Ikinä. Voin vannoa, ettei yksikään paikallinen ole kertaakaan pysynyt sovitussa aikataulussa, ja silti minä edelleen olen aina sekunnilleen siellä missä pitää. Paitsi jos bussi on myöhässä. Seuraavalla kerralla pakottaudun olemaan itse ainakin vartin myöhässä, mielellään puoli tuntia (se on jotenkin vielä uskottavampaa). Alan opettelemaan myöhästelyn jalon taidon, vaikka se sotiikin omaa luonnettani vastaan. Mutta olen niin kyllästynyt aina odottamaan muita!

ps. Eli kaikille vaan tiedoksi, tämä myöhästely espanjalaisten keskuudessa ei ole mikään legenda, vaan tilastoitu fakta. Erään lehden tekemän kyselyn mukaan liki 80 % kaikista espanjalaisista myöhästelee jatkuvasti. Pahimmat myöhästelyprosentit ovat (voi iloa!) täällä Andaluciassa.