Veltostuin kesän lopulla näissä kirjoituspuuhissa. Mutta nyt saapui syksy viileine ilmoineen (aamulla oli vaan vähän yli 20 astetta ja varjossa oli melkein vilakkaa hihattomassa topissa ja kesähamosessa), joten ehkä ilmojen kirpistyminen piiskaa ahkerammaksi.

Nyt on myös toimisto syysajassa. Enää en pääse roikkumaan altaan reunalle kello puoli neljän jälkeen, vaan täytyy raataa perus kello viiteen asti. Tosi rankkaa. Plussana mainitsen sen, että ruokatunti on palannut täysmittaisena. Enää ei tarvitse jäystää sitä iänikuista Mercadonan tonnikalasalaattia ruudun ääressä, jolla olen elänyt kesäkuusta lähtien, vaan nyt voin taas mennä oikealle lounaalle oikeaan ravintolaan. Taikka rannalle. Ja syksyn kunniaksi kävin ostamassa aitoja karjalanpiirakoita Thelman pullapuodista.

Karjalanpiirakoista puheen ollen. Nyt alkaa Pedron suomettaminen. Ensi viikolla meillä on hernekeittoa kunnon sinapilla, lisäksi ruisleipää (kiitos vielä kerran tuliaisista) ja voita. Ihan vaan tieteellisen kokeen mielessä ajattelin tempaista. Että meneekö vihreä velli kurkusta alas vai täytyykö sittenkin soittaa Telepizzaan.

Ja vielä lisäksi: tapasin sen uuden jenkkitytön. Se on pienempi ja hiljaisempi aiempaan verrattuna. Mutta muuten ihan kätevä.