Koko viikon on kodissani rampannut naapurin tätiä ja setää kyselemässä päätöstä tuohon presidentti-asiaan ja näyttämässä laskelmia mahdollisen äänestyksen mahdollisesta lopputuloksesta. Nyt eräs naapurin herra-asukas, hieman asiaa mietittyään, on päättänyt ryhtyä sittenkin presidenttiehdokkaaksi. Hän uhrautuu toimeen, jotta saataisiin vihdoinkin edellisessä blogimerkinnässä esitelty hirmuvaltiaspari pois valtaistuimelta. Se on hyvä uutinen minulle, sillä nyt talon toivo ei kohdistu enää minuun, vaan voin jatkaa (toimettomana) varapresidenttinä. Jee!

Perjantaina, kun eräs kylässä ollut naapurin täti teki lähtöä, rimpautti Pedro samaan aikaan ovikelloa. Avasin oven tädin kanssa, ja oven ulkona ei ollutkaan Pedroa vaan iso lahjapaketti ja kortti. Tädin kanssa siinä päiviteltiin hetki ennen kuin hän lähti kotiinsa ja minä jäin huhuilemaan Pedroa. Nurkan takaa löytynyt Pedro onnitteli itseään hyvästä ajoituksesta ja oli sitä mieltä, että nyt tuo naapurin täti tuntee vähintäänkin kateutta, sillä tuskin hänen miehensä on niin ihana ja romanttinen kuin Pedro nyt oli – tai siis on. Samalla rakkaani päätteli demonstroineensa minulle, ettei häntä parempaa poikaystävää olekaan.

Paketista löytyi pyjamapukuinen pehmolelu joka kuulemma saa lämmittää minua ne yöt, jolloin en voi rutistaa Pedroa kainalooni.

Juttu juontaa juurensa erääseen maanantaiaamuun, jolloin Pedro heräsi pahalla tuulella ja syytteli minua siitä, että kohtelen häntä öisin kuin pehmolelua – rutistan lujaa enkä anna nukkumistilaa. Minähän suutuin siitä tietysti ja sanoin, että nukkukoot yksin, jos ei likistely kelpaa. Siitä lähtien on likistely kelvannut ja nyt sain jopa likisteltävän lelun niille öille, jolloin joudun nukkumaan yksin.