Siinä missá suomalaisuuteen kuuluusisu, espanjalaisuuteen kuuluu rento meininki. Esimerkiksi näin ruokakaupassa:

Asiakas menee pursuavine kärryineen ja koreineen kassajonoon. Ruokatavaroita aletaan nostella liukuhihnalle samaan aikaan kun edellinen asiakas tekee samaa hihnan toisessa päássä jutellen samalla kassan Gillermolle. Tavarat näyttävät menevän sekaisin hihnan liikkuessa, mutta jotenkin ne eivät menekään. Ensimmäisen asiakkaan tavarat on nyt saatu kuitille, summa on 43,71 euroa. Selvä. Sitten pakataan. Mitä?!? Suomalaistyttö jonon päässä laittaa aivojen odotusvaihteen päálle katsellessaan myyjän ja asiakkaan verkkaista pakkailua ja rupattelua. Kysymys "miksi ei ensin makseta ja sitten vasta ryhdytä pakkaamaan?" risteilee aivoissa. Se olisi nopeampaa. Mutta nopeus ei ole Espanjassa valttia. Maltti on.

Ja näin vaatekaupassa:

Myymälässä - tai sanotaan suoraan - Bershkassa on 10 työntekijää, joista yksi seisoo kassalla palvelemassa asiakkaita. Muut tekevät...jotain muuta. Kassan saa (ilmeisen helposti) jumiin vaikkapa korttiostoksella tai tuotepalautuksella, ja näitähän sattuu aina silloin tällöin. Kun kassa on jumissa, ei toista avata (duh, tietenkään). 10 työntekijää keräántyy levittelemáän käsiään jumiutuneen koneen ympárille, ja sitten odotellaan. Aikanaan joku osaa nollata koneen tai keksii soittaa päällikölle. Tilanne raukeaa, ja jono etenee taas hiljalleen vilkkaan rupattelun ohessa.

Johtopäätös. Kiireessä ei kannata mennä kauppaan, ei.

Nyt mie lähden kotirannanlle syömään kalaa ja juomaan sangriaa. Siellä on tänään vuotuinen el Dia de los Pescaitos - eli ilmaista "leipää ja sirkushuveja" kaupungilta sen asukkaille. Kyllä kiitos. Ciao!