Olin viime viikonloppuna Mallorcalla yhteensä neljä päivää – omakätisesti pidennetyllä viikonlopulla.

Matkan päätarkoitus oli mennä erään gallerian uuden näyttelyn avajaisiin, jossa mm. esitellään uskomattoman lahjakkaan ystäväni upeita maalauksia. Näytteillepanijoina oli kaikkiaan 12 nuorta taiteilijaa, joista tunsin ennestään kolmasosan. Perillä tutustuin loppuihinkin (paitsi niihin, ketkä eivät päässeet paikan päälle).

Nämä neljä päivää vietimme siis tässä porukassa. Sain reissulla myös ensikosketuksen Espanjan upeisiin saariin, sillä ennestään en tuntenut Baleaareja laisinkaan (kuten en tunne myöskään Kanarian saaria). En oikein tiennyt mitä odottaa. Tiesin vain, että Mallorca on Espanjan suurin saari jossa puhutaan katalaanin murretta.

Kiersimme saarta päivisin etsien toinen toistaan ihanampia rantoja – turkoosivetisiä poukamia, joihin pääsee vain jalkapatikalla. Ostimme kasan sukelluslaseja ja snorkkeleita ja vietimme päivät veden alla. Myös sukeltelu Välimeressä oli minulle uusi kokemus. Ihastuin merenalaiseen maailmaan tunteja ja tunteja kestäneiden sukellusreissujen aikana. Kristallinkirkas vesi oli täynnä erilaisia kaloja, jotka päästivät ihan lähelle. Kivikot olivat täynnä merisiiliä ja hienolla hiekkapohjalla vaelteli muutama outo simpukan oloinen eläväinen.

Satuimme yhtenä päivänä myös poukamaan, josta pääsi uimalla useampaankin luolaan (saari on kuuluisa myös tippukiviluolista). Hämyisään luolaan uiminen tuntui aluksi hieman epäilyttävältä, mutta pelko karisi kun laittoi pään veden alle ja näki luolan vedenalaisesta perspektiivistä. Ei näkynyt mörköjä, ei merihirviöitä, ainoastaan kauniita kaloja luolan aukolta suodattuvan turkoosin valon hohteessa.

Rantojen laidoilla näkyi myös muuta elämää. Ensimmäisen poukaman kivikkorinteitä asuttivat villit vuohet. Toisella rannalla löntysteli lehmä.

Minua kiinnosti tuo lehmä. Se näytti kesyltä, ja se tulikin ihan ihmisten ja pyyhkeiden lähelle kerjäämään leipää. Minä eläinrakkaana lähestyin lehmää silitysmielessä, se oli niin kovin suloinen. Annoin lehmälle käden haisteltavaksi, mutta kun kädessä ei ollut ruokaa, lehmä tulikin ja pökkäsi minua kupeeseen. Loikkasin tasapainon juuri ja juuri pitäen pari metriä taaksepäin. Pelästyin lehmän sarvella survaisusta enemmän kuin tunsin kipua. Harmistuin lehmän reaktiosta - siis miksei se halunnut silityksiä!?

Päivän mittaan sarvaisun kohdalle reiteen alkoi muodostua mustelmaa. Ensin se oli vain alue joka tuntui kovalta ihoa silittäessä, mutta nyt muutaman päivän jälkeen se on mustan violetti ja kooltaan kämmenen kokoinen. Hups...

Kotiin palattuani kerroin tarinan uudelle mielitietylleni (paljastus! haha) ja esittelin mustelmaa. Kerroin, että Suomessa lehmät (vaca) ovat paljon säyseämpiä kuin tämä kyseinen yksilö ja sadattelin lehmän ynseyttä.

Pyynnöstä kuvailin lehmää: se oli ruskea. Sitten sain kestää hetken hieman kieroa katsetta.

Ilmeisesti tämä lehmä ei ollutkaan vaca, vaan vaquilla. Se on lihalehmä, joita aloittelevat härkätaistelijat käyttävät harjoitteluun. Kyllä täälläkin maitolehmä eli vaca on ihan säyseä, mutta ruskea lehmä, vaquilla, on kuulemma pahansisuinen pökkijä, jota ei missään nimessä saa lähestyä.

No aijaa. Enpä tiennyt.

Se oli siis matkan opetus. Älä lähesty ruskeaa lehmää.

Muuten reissu menikin täydellisen ihanasti. Näyttelyn avajaiset oli valtava menestys. Ensimmäisenä päivänä reilusta 80 taulusta myytiin yli 20. Se on melkeinpä täysin ennenkuulumatonta – niin maalareille kuin heidän galleristillekin. Itse liikutuin ilon kyyneliin kun näin miten ystäväni sai myytyä suurimman taulunsa siellä paikan päällä. Tietäen, miten vaikeaa myyminen on ja kuinka suuren työn taiteilija tekee elantonsa saamiseksi, olin täysillä mukana siinä riemussa, jonka onnistunut avajaispäivä soi kaikille!

Jos et pääse Mallorcalle asti ihastelemaan näyttelyä, voit selata ja vaikka ostaa näyttelyn katalogin netistä. Galleria Raco 98 löytyy täältä.