Terve taas. Viikonloppu vei voimia – en jaksanut eilen kirjoittaa. Sori.

Niin. Olen lukenut viikoittain suomalaisia verkkolehtiä pysyäkseni kärryillä maan tapahtumista. Menneen ja alkaneenkin viikon kuumin aihe taitaa olla Vanhasen Ruusunen-Mertala-saippuaooppera. Täällä Espanjassakin on ollut pääministeri yhtä tiheään otsikoissa – vaan ei entisen tai nykyisen tyttöystävän ansiosta. Espanjassa oli nimittäin sunnuntaina parlamenttivaalit, jonka johdosta poliitikot ovat pitäneet kovaa ääntä poliittisista kannoistaan. Lopulta nykyinen pääministeri José Luis Rodrigo Zapatero piti asemansa. Kaikki hyvin siis valtakunnassa.

Nyt kun seuraan Suomen mediaa hieman etäältä, olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa taitaa olla asiat melko lailla hyvin. Kun isoimmat otsikot revitään pääministerin henkilökohtaisesta farssista ja TV Finlandin dokumenteissakin syvennytään niinkin vakaviin yhteiskunnallisiin epäkohtiin kuten tv-lupamaksut, lumen puute hiihtoladuilla ja opiskelijoiden huono yhteiskunnallinen asema (?), meinaa päässä naksahtaa. Täällä paikallinen Kamera kiertää -ohjelma vierailee joka viikko huumehuuruisilla kaatopaikoilla, joissa kodittomat, yhteiskunnasta pudonneet ihmiset asustavat ilman mitään lupausta paremmasta huomisesta; huorakaduilla, jossa alaikäiset maahanmuuttajat ansaitsevat jokapäiväisen leipänsä; mustalaiskylissä, joissa kouluttamattomat lapset juoksevat rötöksiä tehden kun eivät muutakaan osaa.

Minusta tuntuu siltä, että kaikki suomalaiset tarvitsisivat hieman suhteellisuuden tajua. Täällä Afrikan naapurissa maahanmuuttajien tulva on niin suunnaton, ettei suomalaisilla ole mitään varaa urputtaa niistä turvaa havittelevista ulkomaalaisista, joita maan rajojen sisälle pääsee pitkän prosessin lopuksi. Eikä maahanmuuttajia kannata muuten heti soimata, jos eivät saman tien opi suomea. Voin kokemuksesta sanoa, että eurooppalaisella, koulutetulla maahanmuuttajallakin on sen verran vaikeuksia uudessa maassa, että armon voisi antaa käydä oikeudessa hieman useammin. Voin vain kuvitella, miten kovia pinnistelyjä ummikkona Suomeen tulleet maahanmuuttajat joutuvat joka päivä tekemään. Siinä hieman ajateltavaa.

Sitten suomalaisista.

Olen yrittänyt vältellä Aurinkorannikolla asuvia suomalaisia (keskittymällä ennemminkin espanjalaisten kontaktien luontiin), mutta silti törmään jatkuvasti suomalaisiin. Tavalla tai toisella. Kun joku aika sitten juttelin baarissa erään pojan kanssa, sanoi poika kansalaisuuteni kuullessaan opiskelijakaverinsa Málagan yliopistossa olevan suomalainen. Mikä sattuma, ajattelin. Viime sunnuntaina juttelin kuubalaisen baarimikon kanssa, jonka kaveripiirissä oli sattumalta kaksi suomalaista – veljen tyttöystävä ja tämän kaveri. Eilen salilla juttelin espanjalaisen tytön kanssa, joka kansalaisuuteni kuullessaan ilmoitti työskentelevänsä Aurinkomatkoilla – suomalaisten kanssa. Ja näitä tapauksia on paljon enemmän, en vain jaksa luetella kaikkia.

Tuntuu, että meni mihin vaan, on siellä aina yksi suomalainen. Niin kuin minä. Että jos ollaankin pieni ja piskuinen kansa, niin levikki on ainakin melko laaja.