Nythän myrskyn lykkäsi. Koko viime yön salamat räiskivät pitkin taivaan rantaa ja sade likasi juuri omin pikku kätösin pestyt parvekelasit. Ihailin myrskyn mylvintää vielä kolmen aikaan yöllä, koska ukkonen on kiva asia.

Aamulla sade piti taukoa kun kiiruhdin töihin. Heti toimiston ovesta sisään päästyäni taivas valui taas vettä pilvien koko painosta. Sähköjä sytytellessä mikään ei toiminut. Jahas. Taas sama virsi. Aina kun tulee pikkiriikkinen ukkoskuuro, on sähköt saman tien poikki. Ihan kuin olisi jossain Venäjän takapajulassa, jossa sähköt vedetään ruosteisiin peltihökkeleihin pitkin puiden oksia, tai varastetaan omalla rautalangalla suoraan naapurin polkupyörällä toimivasta generaattorista. Ja sitäpaitsi vastahan meillä oli viimeeksi toissapäivänä toimitus kiinni sähkökatkoksen takia!

Koska en voinut tehdä töitä (luonnollisesti ilman konetta), valokuvailin huvikseni sateen kouriin joutuneita luonnonkappaleita, kuten uitettuja koiria. Huomenna voin sitten lukea lehdestä, että mikä osa rannikkoa hukkui tällä kertaa.