Tässä tulee vuoden 2009 ensimmäinen bloggaus. Taukoa kertyi melkein kolme viikkoa joululoman ja muun hössötyksen takia.

Tänä vuonna Suomessa oli joulun aikana lunta! Jos sitä ei ollut ihan metriä, niin sen verran ainakin että päästiin Pedron kanssa pulkkamäkeen, hiihtämään, avantouinnille, iltatulille metsään ja opiskelemaan eläinten jälkiä lumesta. Tavallisten talvijuttujen tekeminen oli tuplasti kivempaa kokemattoman etelänmaalaisen kanssa – en tiennytkään, miten helposti sukset saa ristiin tasaisella maalla. Oli myös ihana nähdä kavereita ja perhettä ja etenkin siskon hurmaavia lapsia, joista toinen, no Annilotta tietenkin, nukkui, saunoi ja söi aina meidän välissämme.

Se Suomesta.

Kun loman loputtua, sunnuntaina 4. tammikuuta, Pedron sisko haki meidät Málagan lentokentältä ja vei meidät mukanaan kentän lähellä olevaan ostoskeskukseen, palauduin kertarykäyksellä takaisin täkäläiseen elämänrytmiin. Siinä missä Suomessa kaikki jouluhössötys oli jo kaukana takana, oli espanjalaisilla meneillään se pahin lahjaostosten loppurutistus. Kauppojen kassakoneet kilkattivat kilpaa mattimyöhästen tehdessä viime hetken paniikkiratkaisuja. Autoihin kannettiin kasoittain ostoskasseja ja lahjapaketteja kolmen kuninkaan (itämaantietäjät) päivää varten.

Seuraavana päivänä, eli maanantaina ja kolmen kuninkaan aattona (loppiaisen aatto Suomessa), myös minä ja Pedro haimme viimeiset lahjat el Corte Inglésistä. Tungos Málagassa oli valtava, eikä yksistään shoppailijoiden takia. Kohti vanhaa kaupunkia virtasi nukeiksi puettujen lasten ja heidän vanhempiensa muodostama ihmistulva katsomaan kaikkien lasten ja lasten mielisten suuresti odottamaa kolmen kuninkaan kulkuetta (cabalcada de Reyes Magos). Keskusta oli suljettu autoilta ja vanhassa kaupungissa oli kahdeksan ihmistä neliömetriä kohden (7 enemmän kuin nätisti sopii).

Jaloissani sattui olemaan ensimmäistä kertaa käytössä olevat kengät, jotka olivat hiertäneet molempiin kantapäihin mojovat vesikellot. Vaikka käveleminen oli jo muutenkin tuskallista ja kädet olivat täynnä ostoksia, suuntasimme nenät muiden tavoin kohti keskustaa ja kulkuetta.

Saavuttuamme Larios-kadulle, vanhan kaupungin pääkadulle, vaappui kulkue ihmisistä vapaaksi raivattua polkua pitkin syvemmälle kaupungin sydämeen. Näin kulkueesta vain koristeltujen vaunujen korkeimmat huiput kolmen metrin paksuisen ihmismuurin takaa. Sitten tein sen, mitä ei koskaan pitäisi tehdä, eli lähdin puskemaan ihmismassan läpi kohti kulkuetta nähdäkseni paremmin.

Hidas ja tuskallinen tie tyssäsi heti alkuunsa. Jumiuduin jo parin tuskallisen askeleen päästä joka suunnasta kohti painamaan ihmismassaan, enkä siinä aikuisten harteille nostettujen lasten takaa nähnyt kulkueesta sitäkään vähää kuin hetki aikaisemmin. Käänsin päätä taaksepäin (vartalon liikuttaminen oli mahdotonta) ja huomasin olan yli Pedron jääneen pari perhettä jälkeen. Halusin palata taaksepäin väljemmille vesille, mutta ainut mahdollinen liike oli velloa oikealta vasemmalle ja idästä länteen ympärillä puristavan ihmismeren aaltoilun mukana. Koskettivatkohan jalatkaan maata? Hetken soljuttuani fysiikan lakien vietävinä pullahdin tungoksesta ulos, plops, ja tarrauduin pikimmiten Pedroa hihasta.

Kun käännyin taas tähyilemään kulkuetta, oli viimeinenkin vaunu vierinyt jo ohi. Pedro oli sitä mieltä, että "jes, nyt on kuninkaat tältä vuodelta nähty", mutta minä päätin toisin. Vaikka kantapäiden rakkulapusseja poltti, tartuin Pedroa kädestä ja lähdin juoksemaan sivukatuja pitkin kulkueen alkua kohti.

Minähän en ole mikään joulupyhien alisuorittaja! Reyes-kulkueesta on saatava metsästettyä ainakin yksi karkki! Piste.

Pujottelimme ihmisten ohi yrittäen ehtiä kulkueen edelle. Puoli vanhaa kaupunkia läpi juostuamme saavuimme kadulle, jossa poliisit juuri aurasivat ihmisistä vapaata väylää kulkuetta varten. Jiihaa! Jopas lykästi! Asetuin Pedron kanssa ensimmäiseen riviin vielä kun ehdimme ja muutaman minuutin odottelun jälkeen alkoi mutkan takaa näkyä ja kuulua kulkueen kärkeä pitävä orkesteri.

Siinä me sitten pönötimme koko kulkueen ajan – joskin kovassa tungoksessa, mutta ainakin ensimmäisessä rivissä! Keräsimme kokonaisen muovipussillisen kulkueen vaunuista heiteltyjä karamellejä joita imeskelen nytkin parhaillaan. (Aika pahoja, mutta tulipahan kerättyä...)

Keskiviikko 6.1. olikin sitten se joulupyhien odotetuin päivä, jolloin kaikki kiltit lapset saivat lahjansa. Minäkin koin näin toisen joulun samojen pyhien aikana, kun aamulla heräsin kolmen aikuisen epävireiseen kuorolauluun: "ahi van los reyes magos..."