Törmäsin aamulla torakkaan, se makoili maailman omistajan elkein kylpyhuoneen lattialla. Jähmetyin ovelle.

Ei perkele, torakka kuules!

Katsoin torakkaa silmästä silmään, välillämme kova tahtojen taisto. Torakka vai minä? Minä vai torakka? En huutanut. En lähtenyt pakoon. Astuin kylmän rauhallisesti (taustalla ulvoo preerian tuuli) kylpyhuoneen puolelle pesemään hampaita. Torakka huiteli tiehensä.

Olen oppinut olemaan yhtä luonnon kanssa.