Blogin päivitys on ollut pahasti rappiolla, pahoitteluni. Se ei johdu suinkaan siitä etteikö kirjoittamiseen olisi aiheita, vaan paremminkin siitä, että aika valuu kaikkeen muuhun (kivaan).

Viime päivitys on Málagan ferioiden ajoilta elokuusta, ja sen jälkeenhän on tietysti tapahtunut kaikenlaista. Osallistuin pukuineni muun muassa Torremolinosin romeríaan, eli kylän pyhimyksen kunniaksi järjestettyyn kulkueeseen syyskuussa.

Romería osui kauniille syyskuiselle sunnuntaille. Härkien vetämistä, kukin ja kankain koristelluista kärryistä muodostunut kulkue alkoi aamulla aikaisin. Sen reitti kulki koko kylän läpi päätyen kylän virkistysalueelle feria-alueen viereiseen mäntypuistoon lounasaikaan, ja siellä alkoi varsinainen kyläjuhla ruokineen ja juomineen.

Tänä vuonna laitoin kavereiden kanssa hihat heilumaan, ja osallistuin itsekin kulkueeseen oman vaunun kanssa. Vajavaisten resurssien takia tyydyimme "lainaamaan" Lidlistä ostoskärryn, jonka koristelimme pinkillä pallo-kankaalla. Kärryjä vetämään saimme pinkiksi maalatut miniatyyrilehmät. Kärryjen sisäpuolelle improvisoimme tynnyristä ja jääpaloista jääkaapin, jossa matkusti lastillinen oluttölkkejä ja viiniä. Edellisenä iltana olimme myös kokkailleet ison peruna-tortillan ja muita herkkuja. Pienet miniatyyrihärät herättivät hilpeyttä isojen härkien tähdittämässä kulkueessa, ja lopulta meidän kärrykuntaamme haastateltiin myös paikallistelevisioon (jota muutamat kaverit haastattelun nähtyään kommentoivat. Itse en pätkää ikävä kyllä nähnyt).

Tässä muutama kuva kyseiseltä päivältä.

Romerían lisäksi olen kerennyt käymään patikoimassa, kaverieden kanssa tapas-kierroksilla (yksi lempiharrastuksistani täällä), kiertämässä lähikyliä ja kaupunkeja, juhlimassa, istunut kotona kullan kainalossa katsomassa elokuvia, urheilemassa... Kaiken kaikkiaan elämä hymyilee ja sisällä on mukava rauhan tunne.

Ja erityisen rakkaaksi harrastukseksi on muotoutunut lenkkeily. Käyn silloin tällöin juoksemassa rannalla, ja se on aina kuin huumetta sekä ruumiille että mielelle. Vaikka miten olisi kiirettä töissä, stressiä tai joku muu asia hieman rempallaan, niin rannalla lenkkeily saa aina suun leveään hymyyn. En taida koskaan kyllästyä ranta-paseon maisemiin, sillä vaikka meri ja vuoret ovat aina samalla kohdalla, on niiden katseleminen joka päivä yhtä sydäntä sykähdyttävää. On vaikea kuvailla, miten sama maisema voi joka päivä näyttää niin erilaiselta ja aiheuttaa koko ruumista lävistäviä onnen piikkejä. Ison meren katseleminen, kaukana Málagan takana siintävät vuoret, auringossa kylpevä ranta, ihmiset omissa puuhissaan, kulkukissat ihmisten jalkojen seassa... Kuulostan nyt hieman hurahtaneelta varmaan, mutta koskaan en ole tuntenut olevani kotona yhtä voimakkaasti kuin täällä.

Ja se on muuten erittäin hieno tunne!