Joo, toimiston päivänsäde se tässä hei. Terveisiä pulpetin takaa. Hartiat ovat painuneet krooniseen lyttyyn, silmät on kuin myyrällä (päivänvalo, missä lienet?), sormet kouristelevat näppiksellä, toinen käsi ei enää oikene hiiren päältä... Vaikka en viime aikoina ole toimistosta juuri poistunut (rakastan näitä tauottomia 11 tunnin työrupeamia), on lahjaostokset silti tehty. Kiitos ebay ja lippupalvelu! Joulustressiä ei ole minkäänlaista, sillä öisin nukun kuin ajotukki. Siihen asentoon mihin nukahdan, niin siitä myöskin herään – kämmenen kuva poskeen painuneena. Näistä täystojuttomuustiloistakin kiitän lähinnä rakasta työtäni – tietokoneen ruudun tuijatuksellahan on tunnetusti autistisoivia vaikutuksia...

No, unohdetaan nyt jo se työ. Kun tuossa vieressäni tiedostot valuvat paikasta A paikkaan B, laitan minä penaalit pulkkaan ja lähden viikonlopun viettoon. En muuten aikoihin olekaan nähnyt muuta kuin toimiston väkeä. Ja miltähän se ulkomaailma näyttikään?

Tänä viikonloppuna, ennen Suomeen tuloa, leivon sitten Espanjan suvulle piparkakkutulot. Toivottavasti edes tänä vuonna ne syötäisiin, sillä kaikki kolme viime vuonna tekemääni ja lahjaksi antamaani piparkakkutaloa ovat edelleen mummojen ja isien kirjahyllyissä näytillä. Yritin kehottaa heitä syömään piparkakkutaloperinteen mukaisesti karkkitalot pois loppiaisena, mutta perinteen idea ei ole heille vielä ihan auennut. Ehkä sitten viiden vuoden kuluttua, kun hyllyllä lepää viisi samanlaista piparitaloa, valkenee heillekin talon todellinen tarkoitus – ei silmille, vaan suulle!