Puutun taas Espanjan outoon "vaikenemisen politiikkaan", joka jaksaa ihmetyttää kerta toisensa jälkeen.

Pitkään ovat Francon diktatuurin ajan ja muunkin maan lähihistorian luurangot pysyneet tiukasti lukituissa kaapeissa, kun valtaa pitävät tahot ovat kumman haluttomia kaivelemaan menneitä. Sisällissodan ja sen jälkeisen ajan rikoksista on vaiettu koko kansan yhteisestä tahdosta näihin päiviin asti, sillä lähihistoria on ilmeisen vaikea pala espanjalaisille. Se on tavallaan ymmärrettävää, ottaen huomioon, että mahdolliset rikosten tekijät ovat osittain vielä hengissä – ja politiikassa mukana.

Pikkuhiljaa, vallan pitäjien hiljaisuuteen kyllästyneinä, ovat Espanjan kansalaiset kuitenkin alkaneet esittää kiusallisia kysymyksiä – he haluaisivat tietää jo tapahtumien todellisen kulun.

Viimeisin julkisuuden valokeilaan noussut skandaali on niin sanottu “kadonneiden lasten tapaus”. Kyse on republikaaniperheiltä viedyistä lapsista, jotka on laittomasti adoptoitu “parempiin” konservatiivien perheisiin 1940-70-luvuilla.

Nyt puhuttaa erityisesti outo piikki vastasyntyneiden lasten kuolleisuudessa vuosien 1963-1970 välisenä aikana. Asiaa tutkinut sosiologi Francisco Tena huomasi esimerkiksi, että vuonna 1964 Espanjan sairaaloissa oli aivan erityinen “epidemia”, joka virallisten asiakirjojen mukaan vei lapsia hautaan suoraan synnytyssaleista. Tena huomasi, että tapauksia löytyy ympäri Espanjaa, vaikkakin erityisesti eräistä synnytyssairaaloista Madridissa, Cádizissa ja Zaragozassa.

Kyseisissä tapauksissa äiti, synnytettyään lapsen, sai tiedon hoitohenkilökunnalta, että lapsi onkin menehtynyt. Äidille annettiin kuolintodistus, mutta ruumista tämä ei saanut nähdä. Äiti ehkä kyseli lapsensa perään, mutta joutui tyytymään lääkäreiden ja hoitajien kertomaan ja kädessään olevaan viralliseen kuolintodistukseen. Toisinaan äiti ei saanut edes kuolintodistusta.

Sama tarina toistuu kerta toisensa jälkeen ympäri Espanjaa.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, ovat äitien traagiset tarinat tulleet pikkuhiljaa päivänvaloon. Epäiltyjä tapauksia on paljon, mutta vasta yksi niistä on selvitetty.

Viikonloppuna uutisoitiin tapauksesta, jossa vuonna 1971 syntynyt nainen löysi biologisen äitinsä DNI-testin avulla. Kataloniassa synnyttänyt nainen luuli menettäneen tyttärensä synnytyksessä, kun samalla vastasyntynyt adoptoitiin uuteen perheeseen “tuntemattomalta äidiltä”. Äiti ja tytär löysivät toisensa 40 vuoden jälkeen tyttären palkattua yksityisetsivän tapausta tutkimaan.

Tutkimuksia vaikeuttaa se, että sairaalassa synnyttäneiden äitien ja sitten “kuolleiden” lasten tietoja ei löydy sairaaloiden rekistereistä. Rekisterit ajalta tietysti ovat vielä tallella, mutta virallisten asiakirjojen mukaan monet äideistä eivät ole ikinä edes kirjautuneet kyseisiin sairaaloihin. Saati synnyttäneet siellä.

Erityisen kiusalliseksi tapauksista tekee se tosiasia, että laittomien adoptioiden takaa löytyy väkeä sairaaloista, kirkosta ja virkamiestasolta. Jotta näin laaja lapsikaappausorganisaatio saattoi toimia, on tarvittu lääkäreitä, sairaanhoitajia, asianajajia ja notaareja väärentämään kuolintodistuksia ja adoptiopapereita sekä hävittämään todelliset arkistotiedot. Monesti uusi perhe on myös merkitty lapsen syntymätodistukseen tämän biologiseksi perheeksi.

Saa nähdä, etenevätkö kansalle luvatut tutkimukset syytteisiin asti, vai jumittaako tutkimus espanjalaisen byrokratian hitaissa rattaissa siihen asti, kunnes vielä elossa olevat rikolliset (jotka linkittyvät luultavasti osittain maan valtaeliittiin) pääsevät haudan lepoon. Espanjan kun tunnetusti on vastahakoinen tutkimaan näin kiusallisia tapauksia.

Parhaillaan on tekeillä joukkokanne, jossa on jo satoja mukana. Tapausta hoitava asianajaja epäilee, että kaiken kaikkiaan tapauksia on monia tuhansia.