Oli ihana tänään palata töihin pitkän ja rentouttavan viikonlopun jälkeen (siksi en ole vähään aikaan kirjoitellut – oli vapaata) hirveässä kaatosateessa ukkosen jylistessä vuorten yllä. Ja taas puhutaan sateesta, jolta ei sateenvarjo juuri suojaa. Vaakatasossa piiskaava rankkasade ja katuviemäreistä ylös pulppuava likavesi kuolleine torakoineen (hukkuneet, piruparat) pitää huolen siitä, että vaatteet kastuvat kaulaan asti.

Koska en osannut varautua koiranilmaan kumisaappain ja kurahousuin (vaan olin valinnut Pedrolla yöpymisen takia vaatteiksi jeesussandaalit ja maahan ulottuvan mekon jo eilen maanantaina, jolloin oli helle ja paistoi aurinko), jouduin juoksemaan junalta töihin paljain varpain kengät ja helmat kainalossa pelastaakseni sen, mitä pelastettavissa oli.

Ja kun saavuin toimistoon viluissani ja märkänä, huomasin, että – luonnollisesti – sähköt on poikki. Ja päivän mittaan ne katkesivat pari kolme kertaa tehden työnteosta kivan joustavaa.

Ja sitten alkoi kurkkukipu, joka kertoo alkavasta flunssasta. Kurkun pistelyä on jatkunut koko päivän, ja koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Tänään illan ohjelmana onkin leffojen katselua täkin alle piiloutuneena teemuki kädessä.

Enää pitää kyetä selviytymään kotiin leffavuokraamon ja karkkikaupan kautta.

ps. Älkää ikinä katsoko leffaa "poika raitapyjamassa" tai mikä se onkaan suomeksi. Leffan loppu on liian masentava (kävin leffassa viikonloppuna).