Töissä – ja muutenkin – on meneillään surun viikko, kun rakas työtoveri ja kaikkien meidän toimiston tyttöjen äitihahmo menehtyi äkillisesti ja aivan liian varhain viime lauantaina. Se oli suunnaton shokki kaikille, uutista oli vaikea uskoa todeksi.

Nyt olen siinä vaiheessa prosessointia, että asia on vain hyväksyttävä. Ei auta itku markkinoilla (vaikka helpottaakin surutyön tekemistä), ja elämää on vain jatkettava eteenpäin. Rutiinit pidetään samoina, mitä muutakaan tässä voi tehdä...

Tehdään työtä, pidetään kokouksia, käydään lounaalla ja seurataan naapurin kissojen touhuja ikkuna läpi – ihan niin kuin aina ennenkin.

Toivon Sirkan perheelle voimia ja jaksamista. Menetys on suunnaton.