Minä, joka en ennen Espanjaan muuttoani osannut edes katkarapua kuoria, olen oppinut laittamaan suuhuni mitä ihmeellisempiä asioita. Täällä olen maistanut kaikkea mitä eteeni on tuotu – pikkukaloja silmineen ja ruotoineen, rapuja, mustekalaa, simpukoita, etanoita, sian varpaita valkoisessa ihraliemessä, lämmintä majoneesikeittoa, lehmän häntää... Enkä voi sanoa, että olisin maistanut kaikkea hymy kasvoilla.

Uusin kulinaristinen kokemukseni oli viime perjantain Pedron isän pikkukylässä, jossa taas kerran ruokapöytään käytyäni otin kiltisti hieman kaikkea mitään kyselemättä. Kun olin tunkenut pari haarukallista ohuita valkosipuliliemessä lillutettuja suikeroita naamaani, minulle kerrottiin, että ne ovat kalleinta mahdollista herkkua, 1 000 euroa kilolta maksavia matoja. Niskalihakseni pullistuivat hieman, mutta jatkoin poskihampailla urheasti matojen jauhamista. Kukaan ei huomannut mitään. Jätin loput madot hienovaraisesti syömättä vedoten siihen, että vatsa oli jo tukossa.

Espanjassa usein ruokapöytään katetaan vain haarukat ja lasit, ja rutkasti paperia. Lautasta ei välttämättä laiteta erikseen joka ihmiselle, vaan usein ruoka noukitaan kaikille yhteisistä kipoista pöydän keskeltä. Moni lajike menee suuhun myös ilman haarukkaa, joten sanoisin, että yleisin ruokailuväline on paperi – sormien pyyhkimiseen. Tavallinen baari- tai perheruokailu ei siis sovi bakteerikammoisille, tai sitten on syötävä jotain ihan muuta kuin kaikki muut.

ps. viikonloppuna oli aivan mieletön ilma, reilusti yli 20 astetta. Laitan tuohon oikeanpuoleiseen palkkiin kuvan, jossa kurkottelen Málagan kaupungintalon vieressä olevan puiston appelsiinipuihin.