Niin, joku tietää ja joku ei kenestä on kyse kun puhutaan pienestä poliisista
(pieni = nuori, poliisi = poliisi). No jokatapauksessa, tämä pieni poliisi on soitellut viime viikkoina ahkerasti, ja olen aina jättänyt aktiivisesti vastaamatta. Sitten iski huono omatunto, tarkkaan ottaen viime sunnuntaina, eihän nyt epäkohtelias saa olla. Epäkohteliaisuudella tarkoitan sitä, että kun jättäá vastaamatta puhelimeen, tajuaa toinen olla soittamatta ilman että sitä tarvitsee sanallisesti ilmaista. Siistiä ja helppoa.

Mutta viime sunnuntaina otin itseäni niskasta kiinni ja vastasin puhelimeen. Kohteliaisuuttani, suoraselkäisyyttä uhkuen. Jouduin heti perustelemaan, miksi en halunnut nähdä heti samana iltana. No entä seuraavana? No ehkä silloin jos soitat uudestaan. Ajattelin, että saan lisäaikaa miettiä miten kerrotaan ettei kannata soittaa. Tai muutakaan. Ja heti maanantaina soi puhelin. En vastannut. Se soi uudestaan. En vastannut. Kolmannella kerralla vastasin ja valehtelin olevani nukkumassa, joten ehkä ei nähtáisi tänäkään iltana. Itsepintaisuuden kultamitalin ansaitseva poika pakotti minut sopimaan jälleennäkemisen seuraavaksi illaksi kello yhdeksäksi. Ok. Suostuin huokaisten. Sitten pesin pyykkiä.

Kello yhdeksältä samana eilisenä maanantai-iltana soi ovisummeri. No nyt se tapahtui! ajattelin. Kauan pelkäämäni asia! Olin mitä ilmeisimmin sopinut jotain tajuamatta tarkkaan mitä sovin! (pirun espanja!) Ja kuten jouduin vastentahtoisesti huomaamaan, olin suostunut vastaanottamaan hänet jo samana iltana! Iik! Mitä nyt, mitä nyt? ajattelin päänsisäistä paniikkia lietsoen. Enhän ollut ehtinyt edes miettimään miten katkaistaan ihmissuhteita espanjaksi!

No nyt saatte arvata miten meni. En aio paljastaa. Voin sen verran kertoa, ettei mennyt lainkaan suunnitelmien (joita ei edes ollut) mukaan. Jep.

Toinen eteen tullut ehkä edellistäkin suurempi dilemma liittyy sinihomejuustoihin! Olen aivan hulluna suomalaiseen Auraan. Ihan kreisinä! Ostin eilen töiden jälkeen (ennen kuin koko yllä selostettu sirkus alkoi) paketin maukkaan näköistä sinihomejuustoa, mutta herkkuhetki päättyikin suupielet allapäin. Eli Peppiina, kun kysyit mitä haluan Suomesta tuliaisiksi, kiteytän sen tässä yhteen sanaan: Auraa!