Kyllä facebook on ihmeellinen asia! Sieltä löytyy vaikka mitä ala-asteaikojen koulukavereita joista ei oo kuullutkaan sitten..no..ala-asteen. Sitten syttyy uteliaisuus ja halu vakoilla toisten profiilisivuilta, mitä ikätovereiden nykyelämään kuuluu.

Ja mitä herkälle verkkokalvolleni pärähtääkään? – Vauvakuvia! Ja lisää vauvakuvia! Päälle muutama raskausuutinen.

Tänään noita toisten vauvatäyteisiä sivuja selatessa tuli oikein paha olo. Tuli hirveä pakokauhu, että ei kai MUN tartte tohon ryhtyä. Hyi! Oikein fyysisesti sieppasi kurkunpäästä. Jos joku luuli, että nyt kun oon rakastunut ja muutenkin suht "kypsä" hyppäämään tuohon karuselliin, olette väärässä. Siskon lapset on tosi ihania, eikä muidenkaan lapsissa varmaan mitään suurta vikaa ole, mutta jotenkin tuo äitiyden ihmemaailma tuo mieleeni vain Pirkka-lehdestä etukuponkeja leikkelevät naisenriekaleet, jotka ovat joutuneet lopettamaan kivan elämänsä lantioluiden välistä pusketun lihakimpaleen takia. Ja sitten käydään kahvilla toisten äitien kanssa.

Nyt joku varmaan ajattelee, että eipä tollakaan oo kaikki ruuvit ihan kohdillaan. Ja ei ehkä olekaan. Mutta kertokaa, miksi ihmeessä lapsia kannattaa tehdä? Ja milloin? Ja mitä sitten? Odotetaan että ne kasvaa isoiksi ja muuttaa pois, että voi itse lähteä taas vaikka Intiaan pariksi kuukaudeksi..?

Vai onko vika minussa? Sainko jostain jonkun trauman, joka pitäisi kaivaa tapetille kallonkutistajan sohvalla? Olenko ainut, joiden mielestä perhe-elämä on persiistä? Olen valmis kohtaamaan totuuden.

t. olenko outo?