Taas alkoi viikonloppu perjantaina siihen malliin, että piti sekä lauantai että sunnuntai vaan levätä ja kerätä voimia maanantaita varten.

Muistot perjantai-illasta ovat kovan vauhdin sumentamia (motion blur) mutta sen ainakin muistan, että hauskaa oli. Muistan tanssineeni "villishti" ja "sheksikkääshti" koko illan hidastaen satunnaisesti vain baaritiskin kohdalla. Aivoihini on tallentunut kuva siitä, kun tilasin viimeisiä tequila-shotteja aamu kuuden aikaan koko (jäljellä olevalle) porukalle. Muistan myös olleeni ainakin neljässä eri baarissa ja nähneeni tuttujakin matkan varrella (olin kai soittanut heille ja ilmiantanut olinpaikkani), ja se, minkä armelias muisti on pyyhkinyt pois, on tallentunut kameran muistikortille.

Lauantaina, kun olin päässyt sängystä ylös siinä kolmen maissa iltapäivällä ja saanut taas suihkun kautta uuden elämän, naureskelin pysäkillä Málagan bussia odotellessani perjantai-illan kuvasaldoa. Jo lähellä aamun kajoa otetut kuvat olivat yllätyksiä täynnä. Joka juhlijan promillet pystyi lukemaan suoraan silmien katkenneista verisuonista ja hurjista tanssiasennoista.

Soittelin iltapäivällä herättyäni parille edellisillan menossa mukana olleelle kaverille ihan pahuuttani. Ensimmäinen puhelimen päästä tavoitettu kohtalotoveri ulvoi sängynpohjalta, että jokapaikkaan sattui – jalkoihin, päähän, koko ruumiiseen! Naureskelin partaani, sillä itseltäni puuttuu edelleen krapulageeni.

Seuraavaksi soitin Annikalle, hänkin oli vielä sängyn pohjalla – ei ilmeisesti kovin mukavissa fiiliksissä. Jatkoin partaani nauramista ja soittokierrosta.

Vaikka ei oma olo lauantaina kovin huono ollutkaan, ei kunto silti riittänyt enää toiseen peräkkäiseen bileiltaan. Niinpä vietin illan kahden tyttökaverin kanssa ylensyöden, Lambruscoa juoden ja leffoja katsellen. Sunnuntaina olin edelleen niin poikki, etten viitsinyt lähteä päivällä Málagan karnevaaleille naapurin Kurron mukana, vaikka siellä olisi tarjoiltu ilmaista ruokaa. Itse asiassa en poistunut kotoani laisinkaan. Olin vaan ja möllötin.