On taas se päivä viikosta. Tänään opitaan espanjaa.

Pian löntystän kovalle, selkää rasittavalle puupenkille istumaan typerien kirjojeni kanssa. Aloitetaan siitä mihin viimeeksi jäätiin, eli mihin suuntaan preteriti taipuu milloinkin ja miten se eroaa imperfektistä. Ihan kiva. Ja sitten tehdään puheharjoituksia – mitä tein eilen? – ja sama preesensissä. Puolet ei tajua, miten verbit kuuluu taivuttaa, ja lopputunti jankataan samaa kohtaa uudelleen ja uudelleen. Kurssi ei edisty mihinkään, ja minä toivon olevani jossain muualla. Vihkoon syntyy mustekynäkukkasia, joiden ääriviivat paksuuntuvat minuuttien madellessa hiljalleen...

(huoh)

Heippa. Lähden tunnille kitumaan.