Pomoni poika toi aamulla töihin pienen kissanpennun, jonka oli löytänyt roskiksesta. Kissa oli suljettu laatikkoon, jottei se pääsisi pakenemaan. Nyt kissa asuu pojan luona, ainakin toistaiseksi.

Tuolla kissalla sattui olemaan onnea onnettomassa elämässään. Täällä, jos missä, on nimittäin paljon ihmisten heitteille jättämiä kissoja. Ne päätyvät kulkukissoiksi kaupungille ja rannoille, jos vain välttyvät ihmisten julmalta kohtelulta. Sitten on niitä kivoja kissamummuja, jotka omien kissojensa lisäksi ruokkivat myös kodittomia eläimiä.

Niissä paikoissa, joihin ruokaa tuodaan, on kissoja kymmenittäin. Yksi tällainen joutomaa-alue on aivan kotini vieressä. Joka aamu näen, kun kulkukissat syövät oikeita kissan muroja muovikupeista entisen parkkipaikan laidalla. Muroja vie sinne mummo, jota olen ruvennut tervehtimään kohdatessamme. Tervehtimällä osoitan hyväksyväni mummon aamutoimet, jotta erotun siitä joukosta, joiden mielestä kulkueläimien ruokkiminen on pahasta.

Veisin yhden kissoista, kaikkein hellyydenkipeimmän, kotiin, jos en olisi allerginen. Tyydyn siis silittelemään kissoja ohi kulkiessani.