Kun reilu viikko sitten tulin kotiin kuukauden matkailun jälkeen, lysähdin ovesta sisään tultuani suoraan sohvalle ja tarkastelin tuttua ympäristöä. Reissussa rähjääntyneen ruumiin valtasi lämmin (ei vain helteestä johtuva) ja rauhallinen tunne, että ihana olla kotona. Lisäksi huomioin tyytyväisenä, että pikku hiljaa asunto on muuttunut omanlaiseksi, kivan värikkääksi kodiksi. Tunnistin asunnosta itseni ja oli kiva vain olla ja möllöttää.

Nyt kun jälleennäkemisen riemusta on kulunut reilu viikko, alkavat nurkat taas irvistellä minulle tuttuun tapaansa: tuonne tarvitsisi maalia, verhot pitäisi vaihtaa, uusi sänky onkin jo tulossa (20.8.), keittiön tasot voisi uusia, keittiön pöytä pitää maalata, kukkia voisi ostaa lisää, kylpyhuoneremonttikin pitäisi saada aikaiseksi...

Eli sisustamisen hiirenpyörä jatkuu. Tekeminen ei lopu koskaan, vaikka kyse on vain kaksiosta. Sisustusprojektista saa loputtoman jos haluaa, ja itse ainakin olen salaa tyytyväinen, kun saan koko ajan hieman väkertää ja pykertää. Nautin, kun saan porata seinää, vetää pensselillä maalia pintaan, etsiä kaakeleita kaupasta ja siirrellä huonekaluja nurkasta toiseen. Mieli liitelee vapaana kun saa hakea kaupasta sitä oikeaa verhokangasta, suunnitella vanhalle tavaralle uutta asua ja inspiroitua ihan vaan pienistä asioista, joita ympärillä näkee. Esimerkiksi Málagan vanhankaupungin autiotaloista irrottaisin mielelläni muutamia kauniita kaakelilaattoja – niistä saisi tarpeita vaikka mosaiikkipöytään (en vain uskalla mennä taloihin sisään, sillä joissain niistä asuu elämän laitapuolen kulkijoita, iik).

Ja roskikset! Ne ne vasta onkin ihania! Roskiksista löytyy jatkuvasti hienoja aarteita – vanhoja huonekaluja vaikka minkälaisia – kun vaan olisi paikka niille. Mielikuvituksella ja pienellä näpertelyllä niistä saisi persoonallisia piristysruiskeita sisustukseen!

Ehkä voisin seuraavassa elämässä ruveta joksikin sisustustyypiksi. Asiaa täytyy harkita...