Viikonloppu alkoi leppoisasti perjantain leffaillalla - kumpi lie oli kivempaa, rakkaan kanssa sohvalla pinossa löhöäminen, vai leffan meksikolaistähden Gael García Bernalin tuijottaminen lämmin glögilasi (kiitos IKEA!) kädessä.

Lauantaina heti aamulla lähdimme Pedron kotikylään Pizarraan, jossa kiipesimme kylän vieressä kohoavalle vuorelle. Kahden tunnin ylämäkeen patikoinnin jälkeen grillailimme vuoren päällä kädet levällään kylää valvovan pyhimyksen juurella Pedron ikälopun koiranriehnan kanssa. Pidimme ruokalevon puisen retkipöydän päällä makoillen, koira kasan päällimmäisenä. Kun kävelimme alas, oli jo niin pimeää, että polut tuntematon olisi voinut eksyä tummaan männikköön.

Alas tultuamme ostimme kahdella eurolla paahdettuja kastanjoita ja kävelimme peräkanaa Pedron mummolaan. Mummo ei ollut kotona, joten haimme avaimet naapurista. Reippailusta väsyneinä käperryimme vanhuuttaan pohjasta riippuvaan puusänkyyn, ja nukahdimme sinne.

Kello kolmelta yöllä, kun mummokin oli jo kotona ja käymässä oman rytminsä sanelemana nukkumaan, heräsimme me virkeinä kuin uuteen päivään. Puimme pikaisesti päälle ja lähdimme etsimään yöelämää kylän pääraitilta. Päädyimme väsyneeseen baariin, jossa asiakkaat kävivät itse hakemassa juomansa tiskin takaa omistajan seurustellessa kavereidensa kanssa. Joku lupasi maksaa juomansa sitten huomenna.

Sunnuntaina heräsimme yhdeltätoista pahanhajuisen mutta hellyyttä janoavan koiran märkiin suukkoihin, kun mummo huuteli meitä aamukahville. Aamukahvin jälkeen kävimme suihkussa hieman viileässä vedessä, koska vedenlämmitin ei ole toiminut kunnolla neljään vuoteen. Lämpimän veden odottelussa meni niin pitkä aika, että kun olimme vihdoin taas pukeissa, oli jo lounaan aika - jänispataa, choricho-makkaraa, simpukoita ja mustekalan renkaita.

Kun pääsimme takaisin Málagaan, kävimme ostamassa leipomosta kasan leivoksia. Pedro ehdotti aluksi hienovaraisesti, että mitä kulta jos syötäisiin vaikka yhdet leivokset ja ostetaan kolmas vielä puoliksi molemmille. Kun sanoin, että miksei ostettaisiin monta leivosta molemmille, niin sain päivän ennätysmäärän halauksia. Menimme Pedron kotiin ja söimme leivokset kuuman kaakaon kanssa.

Illalla, pienten leivostensulattelutorkkujen jälkeen, menimme pelaamaan vielä biljardia. Muutaman pelin jälkeen kummallakin oli oikeastaan nälkä, joten kävelimme lähiravintolaan syömään. Tilauksia odotellessa pelasimme laukussani olleilla Disneyn prinsessapelikorteilla muutaman erän Pedron uutta suosikkipeliä. Pienet tytöt loivat haaveilevia katseita meitä kohti, ja koko ihanan viikonlopun jäljiltä minulla oli sellainen olo, että olen sittenkin ihan oikea prinsessa minäkin.