Matkaa Málagasta Portugalin puolelle on vain muutama sata kilometriä, tunneissa aikaa kuluu noin 3-4 tuntia. Ensin noustaan Sevillaan A92-tietä ja jatketaan sieltä Huelvan kautta Portugalin etelärannikolle.

Maan vaihdoksen huomaa vain "Portugal"-kyltistä, joka odottaa autoilijaa Espanjan ja Portugalin rajaa merkkaavan Guadiana-joen ylittävän sillan toisella puolella.

Pian myös maisema muuttuu. Hiekkapohjaiset, siistit mäntymetsät ja pääsiäisruohon väriset vihreät niityt yllättävät Andalusian karumpiin maisemiin tottuneet silmät. Lehmät ja lampaat viihtyvät laitumilla ja moottoritien vierusta näyttää hoidetulta golfkentältä.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on rantakaupunki Faro, joka sateisenakin päivänä ihastuttaa. Portugalilainen tyyli päällystää talojen ulkoseinät erilaisilla kaakeleilla innostaa valokuvaamaan. Lounaan, pienen kävelylenkin ja kahvitauon jälkeen matka jatkuu pohjoiseen.

Moottoritie A2 – maksullinen tullitie – helpottaa ajourakkaa huomattavasti. Hyvin hoidetut, leveät ja suorat kaistat rohkaisevat nostamaan nopeuden 140 km/h tuntumaan. Paikalliset posottelevat meistä ohi 160-180 km tuntinopeudella. 280 kilometrin matka maan etelästä pääkaupunkiin Lissaboniin taittuu reilussa parissa tunnissa.

Lissabonin suulla matkan teko hidastuu. Kaupungin eteläiselle puolelle (keskustaan) vievä silta on maksullinen, ja omaa vuoroaan odottavat autot muodostavat monien kaistojen levyiset letkat. Turisteina menemme ensin väärälle luukulle ja kiilaamme siitä sopivalle kaistalle, eikä meille edes töötätä! Niinpä pääsemme hieman muita nopeammin Atlantiin laskevan Tagus-joen (Tejo) yli Lissabonin puolelle.

Yöpaikkamme sijainnista meillä ei ole tarkkaa tietoa, vain osoite ja lähimmän metroaseman nimi. Ilman kunnollista karttaa keskitämme kaiken energiamme tuntemattomilla suurkaupungin kaduilla suunnistamiseen: ensin rantaa myöten itään, siitä keskustan läpi ylös ja suurimpia katuja seuraamalla / arvaillen kohti oikeaa kaupunginosaa.

Kaupungissa ajo sujuu yllättävän sujuvasti, kunhan pysyy kadun vasemman puoleisella kaistalla. Turistin pieni törttöily ei tunnu haittaavan paikallisia ratinvääntäjiä, tööttiä ei kuule juuri muutenkaan. Oikea kaista näyttäisi toimivan yleisenä parkkikaistana, johon voi seisahtua jättämällä vain hätävilkut päälle.

Löydämme perille reilun tunnin kaupunkiajon jälkeen, kun olemme ensin kysyneet tietä ohikulkijoilta, takseilta, poliisilta sekä lopulta isännältämme puhelimitse. Parkkeeraus isäntämme rakennuksen nurkille sujui melkoisen hyvin – iso katumaasturi jäi luovasti puoliksi jalkakäytävälle, auton perän valuessa melkein ajoväylälle. (Suoritus oli kiitettävä, sillä naapurustossa oli normaalia pakata autot umpikujaan niin, että kujan perälle parkkeeratun auton kuski joutui pois lähtiessään ilmoittamaan töötillä naapureille, että nyt on aika siirtää autot pois edestä. Yöllä ainut vaihtoehto on kuulemma taksi.)

Lisää Lissabonin retkestä ensi bloggauksessa.