Eilinen iltakävely hiukan venähti. Hups.

Málagan keskustassa oli sanoinkuvaamattoman upeaa: itkevät torvet, pärisevät rummut, hitaat kulkueet, huppupäät, pyhimysten kuvat, kynttilät, koristellut painavat alttarit kymmenien miesten harteiden varassa, väenpaljous, ahtaat kujat, tunnelmalliset kuppilat, täyteen ahdetut viinituvat, jatkuva hälinä...

Seurasimme eri veljeskuntien hitaasti eteenpäin keinuvia kulkueita kylmät väreet juosten pitkin käsivarsia. Erityisesti musiikki - laahustava, valittava baso doble - ylsi pitkälle ihon alle. Pimeän laskeuduttua tunnelma voimistui entisestään, väkeä oli yhä enemmän. Kävelimme pitkin ihmisten täyttämiä kapeita kujia istahtaen välillá viinilasilliselle tai nauttimaan tapaksia. Sitten jatkoimme kävelyä kulkueiden ja ihmistungoksen keskellä naamat naantalin aurinkoina. Oli vaan niin kiva fiilis!

Sitten huomasimme kellon - viittä vaille viimeinen juna. Jep. Se siitä. Ei kun u-käännös ja takaisin kapeille kujille. Mitä sitä kohtaloa uhmaamaan. Meidät oli tarkoitettu jäämään.

Seuraavaksi törmásimme Laurenin "poikaystävään" kavereineen ja astelimme Málagan vanhimpaan ja suosituimpaan bodegaan, eli siis niinku viinitupaan. Siellä törmäsimme yllättäen myös omaan "poikaystävääni". Tuntui että kaikki olivat siellä. Siis ainakin kaikki ihanat.

Pääsimme lopulta joskus yöllä kotiin, ja Lauren jäi myös yöksi. Olen tänään ollut hieman vajaatoiminen duunissa kun väsyttää niin pirusti, mutta nyt onkin Semana Santa! Samaistun kärsimyksiin omalla tavallani...

Ja sitten kuulin ettá Antonio Banderas (ihana, iik!) oli myös eilen katsomassa Málagan kulkueita. Siis niin iik! Tupla iik! Ja sen vakiobaari táällä on se samainen vanha viinitupa jossa istuimme illalla. Olisimpa vain älynnyt katsella enemmän ympärilleni... Iik! Ehkä vielä joku päivá. Varmaan pyörtyisin jos näkisin.

Nyt pakkaamaan kotiin Barcelonan tavarat. Illalla on treffit, ja täytyy ostaa pikkuveikalle vielá kummilahja ennen matkaa :) Ciao kaunokaiset! Pusut joka iikalle!