Matkakuume nousee, ja kirjassa Mika Waltarikin on jo löytänyt tiensä Istanbuliin asti. Ja sen luotettavampaa teosta Istanbulista ei minulla olekaan, kuin tuo matkakertomus vuodelta 1947. Tarkistan yli 60 vuoden takaisten tietojen paikkansapitävyyttä netistä ja merkitsen mielenkiintoisimmat kohteet muistiin. Hauskaa, kun on täällä Bulgariassa, keskellä yhtä matkaa, nousee toinen matkakuume viereiseen maahan matkaamista odotellessa. Sehän tarkoittaa vain sitä, että olen kotiutunut mummilaan niin hyvin, että nämä maisemat alkavat jo vaikuttaa tutuilta.

Mutta tulee täällä silti yllätyksiäkin vastaan. Esimerkiksi tavallisella metsäkävelyllä.

Hieraisin silmiäni pari kertaa, kun metsässä tarpoessa vastaan käveli kilpikonna. Iso, aito, paksukuorinen matelija, jonka luulin kuuluvan mereen – tai ainakin meren lähelle. Ei sinne piikkipuskaita täynnä olevaan kuivikkoon jänisten kanssa reviiriä jakamaan.

Nyt näky on todistettu niin moneen kertaan, että uskottava se on. Bulgarian metsissä asuu maakilpikonnia.

Lisäksi täällä loikkii nyrkin kokoisia heinäsirkkoja, paljon strutseja (eli haikaroita), jättikoppiksia ja tavaton määrä muita ötököitä. Aamuisin pihan suihkulähteestä löytyy sammakoita ja kulkukissoilla ja -koirilla näyttää olevan mahtavat populaationsa.