Parin viime viikon aikana olen saanut olla äidin ja isän hellässä huolenpidossa (ja se jatkuu vielä lauantaihin asti). Kun lähden aamulla töihin, on eväsruis(!)leipä valmiina pöydällä. Kun tulen töistä kotiin, odottaa lämmin ruoka pöydässä. Pesukoneeseen dumppaamani likaiset vaatteetkin roikkuvat puhtaina ikkunan edessä kuivamassa. Viikonloppuisin herään kuiskintaan "hiljaa nyt vaari, tyttäresi nukkuu vielä" sekä baaripöydältä nenään kantautuvaan kahvin tuoksuun. Illalla huolettomasti riisutut kengät ja takki on laitettu kaappiin järjestykseen.

Samalla tavalla kuin tytär, on myös asunto ollut vanhempieni huollossa. Kun tulen kotiin, äidin ja isän naamoista näkee heidän jo odottavan, että huomaakohan se tytär mitä tänään ollaan tehty, hihii.

Milloin on hella putsattu, milloin ikkunoiden tiivisteet uusittu, oven ripa kiillotettu, lamppu otettu katosta alas (uusi lamppi on vielä ostamatta), ongelmalliset pistorasiat uusittu, uusi yövalo laitettu, kattilat syväpuhdistettu, suihkukaapin lattia paikattu, seinä tasoitettu ja maalattu…

Tein minä itsekin sentä jotain – maalasin asunnon ulko-oven! Kun illalla kysyin kaverilta puhelimessa, että arvaa minkä väriseksi maalasin, vastasi hän: “Koska ovea ei voi maalata pinkiksi, arvaan että se on sininen tai vihreä.”
Minä: “Arvaa uudestaan.”
Kaveri: “Ei se pinkki voi olla!”
Minä: “Onko se lopullinen vastaus?”

Ja pinkkihän siitä siis tuli!