Koko perjantain ja lauantain piiskasi rankkasade Aurinkorannikkoa. Niin meni oliivinpoimintasuunnitelmat uusiksi, joten tein sitä mitä yleensäkin: puuhastelin kaikkea kivaa kavereiden kanssa – kävin ulkona, leffassa, pelaamassa pokeria, pelaamassa bilistä, taas ulkona, kahvilla, viinillä…

Sunnuntai oli sentään kaunis ja poutainen, ja heti herättyäni lähdin rantakadulle imemään voimaa auringon säteistä. Laitoin musiikit korville ja käppäilin rantaan, joka oli täynnä muitakin hyvästä ilmasta nauttivia ulkoilijoita (espanjalaiset ja ulkomaalaiset vakiasukit talvivaatteissa, turistit sortseissa ilman paitaa…). Rantakadulla avautuva näkymä veti suupielet ylöspäin ihan itsestään. Aurinkoisina talvipäivinä nimittäin sinisen meren, kauempana häämöttävän Málagan ja kaupungin takana sinisinä näkyvien vuorten takaa häämöttävät vielä korkeammat, lumipeitteiset vuoren huiput. Hetken maiseman kanssa herkisteltyäni istahdin penkille naama aurinkoon päin nostettuna samaa harrastavien mummojen ja pappojen seuraksi.

Myöhemmin iltapäivällä menin Málagaan. Ajoimme kaverin kanssa ylös Gibralfaro-linnalle viinipullo ja lasit mukana ja istuimme kivimuurille ihailemaan auringon laskua ja kaupungin syttyviä valoja.

ps. Kaukosäädin on edelleen hukassa... Missä se voi olla!?!