Aasi hirnuu keskellä naapurin peltoa, ohimenevien vuohien kellot kalkattavat, kanat juoksevat vapaina portin ulkopuolella ja käyvät välillä varjoon vanhan Ladan alle. Naapurin täti huhuilee Annilotalle, viittoo tulemaan lähemmäksi. Täti tunkee aidan raosta jotain, kurkkuja tällä kertaa, maan tavan mukaan naapurisovun ylläpitämiseksi. Ne otetaan vastaan ja kiitetään. Joskus palvelus sitten maksetaan takaisin, mutta ei koskaan saman tien. Mummi on jaellut naapureille muun muassa suomalaisia karkkeja, eksoottisinta mitä meiltä löytyy.

Istun viinikatoksen alla ja luen Mika Waltarin Lähdin Istanbuliin ja suunnittelen samalla omaa Istanbulin matkaa. Ostin tänään sinne menolipun, paluulipun voi ostaa kuulemma vain Istanbulista käsin. Enää puuttuu kartta, opaskirja, valuuttaa, majapaikka... Homma hallussa.

Lähtö on sunnuntaina.

Bulgariassa on tutun letkeää. Elämisen filosofia on kuin suoraan Espanjasta: utre, utre, huomenna, huomenna. Mikään ei tapahdu luvatussa ajassa, aikataulu venyy ainakin puolella. 

Maisema tai paremminkin ihmisten tekemä maisema – kaupungit ja kerrostalot – on sen sijaan kuin suoraan Venäjältä. Kommunismin aikaiset blokkitalot seisovat kulmikkaan ylväinä taivaanrantaa vasten, nyt jo rapistuneina. Maaseudulla taloista ei oikein tiedä ovatko ne valmiit vai kesken. Joskus niistä puuttuu osa ikkunoista, esimerkiksi ylimmästä kerroksesta, siitä viimeeksi rakennetusta. Vielä useammin talojen tiililuurankojen päältä puuttuu rappaus ja maalit, ainakin joltain sivulta. Kadun puoleinen sivu saattaa olla valmis – ainakin jonkun kerroksen kohdalta.

Täällä on omavaraisuustalous voimissaan. Joka omakotitalon pihalla on vähintään se viinikatos rypäleineen (kuten mummilla), rivi tomaatteja, kurkkua, perunaa ja maissia. Ulkomailta tuodut tuotteet, kuten tonnikala, ovat kalliita. Jos ostelee vain paikallisia tuotteita ja hedelmät hedelmätorilta, voi selvitä keskivertobulgarialaisen palkalla – muutama sataa euroa kuukaudessa. 

Liikenne näyttää silmääni rauhalliselta (Espanjaan verrattuna), liikennekuolemien luvut sen sijaan hurjilta. Nopeusvalvontakameroita on tiuhaan, mutta ongelma taitaa olla siinä, että 20 levaa (10 euroa) päivässä tienaavat poliisit on helposti ostettavissa. Pahimpia tien kaahareita näyttäisivät parin viikon tarkkailun perusteella olevan mersu- ja bemarimiehet – paksuniskaiset nuoret miehet joita paikalliset nimittävät mafiamiehiksi.

Kaiken kaikkiaan Bulgaria on länsimaisempi maa kuin osasin kuvitella. Rannalla ollaan yläosattomissa ja tytöt saavat kävellä rauhassa (täällä ei edes huudella perään niin kuin Espanjassa). Jostain syystä oletin, että täällä nuoret naiset kulkisivat suunnilleen huivit päässä ja lypsyjakkara kainalossa. Maa on itse asiassa nyt herkässä murrosvaiheessa. EU avaa ovet muille eurooppalaisille, bulgarialaisten silmissä niille rikkaille eurooppalaisille. Herttaisen ränsistyneisiin kyliin ja etenkin rannan lähelle alkaa nousta moderneja lomakyliä, jotka puhuvat eri kieltä perinteisen kylämiljöön kanssa.

Itse toivoisin Bulgarian pysyvän tällaisena kuin se nyt on, herttaisena maalaisserkkuna, joka kulkee kehityksen tiellä muita askeleen, pari jäljessä. Bulgarialaiset ovat tietysti eri mieltä, haluavat lännen hienoudet tännekin. Rakenteilla on ostoskeskuksia (tosin Burgasin ostari taitaa jäädä rakentamatta kun projektiin varatut rahat jo vuosia sitten kuulemma vain hävisivät), joiden jalkoihin kadunkulmassa kenkiä, muoviämpäreitä ja meloneja myyvät mummot sekä kivijalkakioskit jäävät, kuten ovat jääneet muissakin ”kehittyneissä” maissa.

Sääli.

Mummon mökki.

Mun Anni.