Tasan ei mene nallekarkit. Tänään myöhästyin töistä, koska bussi ei tullut. Sama homma eilen. Alkaa mennä hermot julkisen liikenteen kanssa. Yksi vuoro jää pois välistä, ja odotan 40 minuuttia lisää. Ja mistä tietää, ettei ole itse myöhästynyt bussista? No siitä, että samat, joka-aamuiset hahmot odottavat samaa bussia naama yhtä kurtussa kuin itselläkin.

Seuraava, ajallaan tullut bussi, keräsi monta tuttua hapannaamaa lenkkinsä varrelta. Myös sen haisevan naisen jolla ei koskaan ole tissiliivejä.

Ja nyt siitä suomettamisesta. Tein eilen meille ruokaa, vaan en hernesoppaa. Kävin kolmessa eri myymälässä kyselemässä hernekeittotahnapurkkien perään, mutta turhaan tuhlasin energiaani. Joillekin tulee kuorma Suomesta vasta seuraavalla viikolla, toiset odottelevat espanjankielisiä tuoteselosteita purkkeihinsa liimattaviksi. Syy mikä tahansa, otin käyttöön upean B-suunnitelman.

Tein kunnon murusoossia ja keitettyjä perunoita, kuorineen tietysti, ja kehaisen tässä samalla, että oli muuten pirun hyvää. Ruokaillessa katselin pöydän toiselle puolelle kostunein silmin toisen aherrusta perunankuorien kimpussa. Tuli niin äidillinen fiilis - ihan kuin pikkulapsi olisi laitettu ensimmäistä kertaa veitsi kourassa, kuorimaton peruna lautasella, ala-asteen ruokalaan opettelemaan aikuisten tavoille. Oooooh!!!!