Elokuun viimeisen viikonlopun jälkeen on taas Aurinkorannikon kaupungeista löytynyt parkkipaikkoja, kun kaikki madridilaiset ja cordobalaiset sun muut ovat palanneet koteihinsa lomien loputtua. Enää ei autoa tarvitse jättää puoliksi suojatien päälle josta hinaaja korjaa sen talteen kaupungin autosäilytykseen (been there, done that). Tiet ovat tyhjempiä, rannalle mahtuu ilman että osuu viereisen hikiseen kylkeen, chiringuitot hiljenee… mutta kuumuus pysyy.

Eilenkin kävin uimassa keskellä yötä lievittääkseni orastavaa nestehukkaa joka syntyy sisällä hikoilemalla. Jos laittaa ilmastoinnin päälle, tulee kipeäksi. Jos päättää kestää 30 asteen sisäilman, iskee lämpöhalvaus. Paras vaihtoehto on tallustella ulkona auringon laskeuduttua, pulahtaa mereen ja toivoa että uni tulee heti kotiin palattua ennen kuin tulee uudestaan kuuma. Toisaalta, olen tottunut jo unissanikin etsimään tyynystä uuden viileän kulman ja siirtelemään raajoja kuumasta kohdasta toiseen peitottomassa sängyssä lämpimän ilman nostellessa hikipisaroita hiusrajaan.

Autolla ajaessakin on vähällä pyörtyä rattiin, koska jääräpäisyyttäni tai ilmastointilaitteita kohtaan tuntemaani vieroksuntaa tekosyynä käyttäen viilennysnappula pysyy pois kytkettynä. Töiden jälkeen auton rattiin käyminen on kuin saunaan meno ilman peppualustaa: auringon kuumentama penkki saa melkein rakkulat takareisiin ja kämmenet palavat punaisiksi ratin kuumasta muovista. Auton sisätila on päivän aikana kuumentunut siihen 80 asteen tuntumaan ja ikkuna auki ajaessa ilmavirta tuntuu yhtä viileältä kuin jos hiustenkuivaajalla puhaltaisi suoraan naamaa kohti. Silti se ilmastointinappula pysyy poissa päältä, sillä ilamastoinnin käyttö sitäpaitsi kuluttaa bensaa ja hyydyttää moottorin… tai jotain…

Sääennusteen mukaan pilviä on luvassa lähipäivinä, mutta niinhän ne aina lupaa. Pilvet jäävät yleensä tuonne vuorten ylle, eivät jaksa valua rannalle asti.

Tässä pari kuvaa kuluneelta hellekuulta.