Nyt on nähty sukulaisia - eläviä ja kuolleita (kävin tänään isän ja kummisedän kanssa istuttamassa kukkia sukuhaudalle). Olen tavannut serkut, mummot ja vaarit, tädit, sedät, naapurit ja kummin kaimat. Edessä on vielä suurin koitos - lauantain sukuhäät. Siellä näkee ne loputkin veren kautta elämään sidotut ihmiset, tutut ja tuntemattomat, halusi tai ei. Odotan tietysti innolla kunnon tanssiaisia koivuilla koristellulla juhlapaikalla. Harmonikan valssikomppia ei voita edes säkkipillin ujellus (ymmärtäkää kommentti ihan miten huvittaa...)

Olen täällä metsän keskellä viihdyttänyt itseäni käymällä uimassa, leikkimällä siskon hurmaavien lasten kanssa, vuokraamalla leffoja ja syömällä herkkuja. Viimeiset pari päivää on ollut yhtämittainen ähky, kun koko ajan on ruoka-aika (aamiaisen jälkeen on jo välipala, sitten lounas ja uusi välipala, välissä pientä naposteltavaa, ja sitten onkin iltapala, jonka jälkeen napostellaan taas lisää). Ihan kuin jouluna. Täytyy päästä pois vanhempien lihapatojen äärestä ettei maha ratkea ja jenkkakahvat pullistu. Mutta se siis vasta häiden jälkeen.

Raportoin jos on raportoitavaa... (Tuskin on.)

Ai niin. Espanjasta Pedron isä soitti eräs päivä puhelimeeni. Ihan yllättäen. Pojaltaan kyselemättä. Ainut sukulainen jota en vielä ole nähnyt keksi esitellä itsensä puhelimitse. Olin aluksi että kuka hitto, mutta sittenhän se selvisi - iskä se vaan. Weird...

Pusuja.