Valkohiekkainen luonnonranta keskellä kauneinta vuoristomaisemaa, ei asutusta nimeksikään, vain muutama vanha kivitalo. Ylempänä vuoren rinteellä on muutama asutettu luola sekä joitain kivistä itse rakennettuja majoja, jotka sulautuvat maisemaan. Ainut juokseva vesi tulee luonnonlähteestä, vanha vartiolinna toimii illanviettopaikkana. Muutama koira juoksee rannalla, joitain telttoja on pystyssä vähän kauempana rantaviivasta.

Tämä on Cala San Pedro.

Vesipisteen luona seisova opaskyltti pyytää vieraita monella eri kielellä huolehtimaan rannan puhtaudesta. Kaikki roskat kerätään talteen, eikä kemiallisia aineita saa käyttää. Kyltti kertoo rannan olevan ainutlaatuinen Euroopan mittakaavassa, eikä sitä haluta pilata.

Rantaan pääsee kävelemällä vuoren rinnettä kiertävää kivistä polkua pitkin – autolla ei tänne asti pääse. Toinen vaihtoehto on ottaa venekyyti Las Negras -kylästä. Rantaan tuskin kukaan vain "eksyy", se täytyy tietää ja löytää.

Minulla ja Pedrolla oli oppaana matkan varrelta kyytiin otettu liftarityttö, joka oli sattumalta matkalla juuri tähän hippiyhteisöön. Rannalla asuu siis enemmän tai vähemmän vakituisesti sekalaista sakkia – hippejä ja matkailijoita. Rannan filosofiaan kuuluu myös naturismi, eli aurinkoa voi ottaa valitsemallaan tavalla – perinteisellä tyylillä tai rajattomasti.

Meillä oli Pedron kanssa ajatuksena viettää rannalla vain aurinkoinen lauantaipäivä, mutta rannan kauneuden ja matkan pituuden seurauksesta päätimme jäädä hippeilemään sinne sunnuntaihin saakka. Meillä ei tosin ollut yöpymiseen pienimpiäkään valmiuksia... lämmikkeenä oli pelkät rantavaatteet ja pyyhkeet.

Onneksi perässämme tullut kaveriseurue oli varautunut yöpymiseenkin, joten heiltä liikeni meillekin hieman peiton kulmaa ja retkipatjan reunaa. Tosin siitäkin huolimatta yö oli kylmä ja tuskallinen.

Vinkkinä voin kertoa, että vaikka toukokuussa päivät ovat jo kuumia, saa yöllä helposti syväjäädytyksen ilman sopivia varusteita.

Heräsin noin sata kertaa yöllä, syväjäässä, vaikka olin peiton alla ja toisessa ihmisessä kiinni. Heräämisen syynä oli joko, noh, järkyttävä kylmyys, puutunut raaja tai kivet selän alla. Jos jotain positiivista on tuosta yöstä haettava, niin vaikka se, että aina herätessä näin kauniin tähtitaivaan pään yläpuolella. Tosin samalla yritin kurkkia vuoren harjanteelle nähdäkseni, josko se aurinko jo pian nousisi lämmittämään tätä perkeleen kivirantaa.

No, nousihan se aikanaan. Lämpötila kohosi hujauksessa, ja taas oltiin bikineissä (tai ilman). Pari tyttöä kiersi rannalla myymässä aamukahvia eurolla, myöhemmin rantaa kiersi nuori hippimies, jolla oli myytävänä tuoretta leipää – suoraan vartiolinnan raunioiden uunista.

Päivän lähentyessä loppuaan lähdimme palailemaan takaisin sivistyksen pariin. Rannalta pois patikoinnin ja neljän tunnin ajomatkan jälkeen olin taas omassa ihanassa kodissa. Otin lämpimän suihkun ja kaavin kaiken iholle liimautuneen hiekan ja suolan pois ehkä hieman liioitellulla saippuamäärällä. Ja tuskin oma sänkykään on koskaan tuntunut niin ihanalta kuin viime yönä!

Meidän leiri.