Tämän aamupäivän lilluin merellä auringon grillatessa niskakarvoja, kun olin kuvaajana lähes neljä tuntia kestäneellä delfiinisafarilla. Tosin yhtään delfiiniä ei osunut tielle. Noh, ensi kerralla...

Luin myös sellaisen (ilo?)uutisen, että Suomen Teräsbetoni selvisi Euroopan ensimmäiseltä tuomiolta – pääsimme sittenkin Euroviisufinaaliin! Luulin (ja ehkä salaa toivoin?) jotain muuta. Anteeksi epäisänmaallisuuteni, mutta minusta tuo biisi on kamala. Siis missä ne miehet ratsastaa? Ja miksi ne ratsastaa? Ei ole vielä auennut biisin sanoma. Ehkä minulta vain puuttuu se vehje jalkovälistä, ne hormonit, jota tuo runous puhuttelee. Eipä silti, aion joka tapauksessa antaa puhelinääneni Suomelle, ihan niin kuin viime vuonnakin. Tänä vuonna Euroviisuja seuraa kanssani ihanainen ANNILOTTA, joka tulee jo KAHDEN päivän päästä. Tai ehkä Annilotta nukkuu jo siihen aikaan, mutta ainakin Pedro on paikalla kannustamassa Espanjan Chiquiliquatrea. Ja mun äippä.