Korkeuseroista: Lissabonin jyrkästi nousevat ja laskevat mukulakivikadut laittoivat pohkeet koetukselle. Ylös ja alas vieviä katuja pitkin kävellessa meni korvatkin melkein lukkoon – niin kuin vuoristossa autoillessa. Seitsemälle kukkulalle rakennetun kaupungin julkinen liikenne oli suunniteltu olosuhteiden mukaan: metrolipulla pääsi käyttämään muun muassa vuonna 1905 avattua rautahissiä, jolla pääsi keskustasta pystysuoraan ylös toiseen kaupunginosaan.

Liikenne: Lissabonin liikenne oli kapeisiin ja jyrkkiin katuihin nähden niin nopeaa, että odotin vain onnettomuutta tapahtuvaksi. Bussit kulkivat tuhatta ja sataa mutkaisia teitä, alamäkeen, selkeästi luottaen omiin jarrutustaitoihin ja auton tekniikkaan.

Vanhat raitiovaunut joutuivat muutaman kerran nokat vastakkain kapeimmissa mutkakohdissa niin, että toisen raitiovaunun piti peruuttaa, jotta vastaan tuleva raitiovaunu pääsee siitä ohi. Alfaman kujilla vaunuillessa tuli sama fiilis kuin Linnanmäen puisessa vuoristoradassa: juuri kun näyttää siltä että vaunu ei käännykään mutkassa, kuuluu raiteiden kolahdus ja vaunun nirskahdus, koko paketti nytkähtää matkustajia myöten uuteen suuntaan, ja matka jatkuu.

Leivokset: Kahviloita, leipomoita ja herkkutiskejä oli ihan kaikkialla. Leivonnaisia näytti olevan jos jonkinlaista. Kaupungin erikoisuus on tietenkin Belemin oma leivos “belem”. Aitoja belem-leivoksia saa vain Belemissä olevasta Pasteis de Belem -puodista, jossa leivoksia tehdään salaisella, perinteisellä reseptillä. Muissa leipomoissa myydyt belem-kopiot ovat kuulemma ihan eri makuisia, mutta turistina en huomannut aidon ja kopion välillä mitään eroa. (Belem-leivos maistui muuten vaniljaiselta riisipuurolta, sokerilla ja kanelilla.)

Kaakelit: Rakkaus kaakeleihin on tainnut mennä portugalilaisilta vähän yli. Ensimmäiset kaakelitaiteilijat tuotiin maahan Sevillasta, ja siitä se ajatus sitten lähti. Nyt kaakeleita löytyy joka paikasta. Siis ihan joka paikasta. Lissabonin kaduilla kävely on kuin kävelisi suuressa ulkoilmakylppärissä. Kaakelit ovat suurimmaksi osaksi upeita, mutta oli niitä rumiakin. Vanhimmat kaakelit rapisevat jo seiniltä alas, ja pudonneiden kaakeleiden jättämät aukot täytetään uusilla kaakeleilla – joiden kuviot eivät usein täsmää alkuperäiseen kaakeliin. Innokkaana roskisdyykkarina keräsin alas rapisseiden kaakelien palat kadulta omiin taskuihini. Laitan palat vielä vähän kesken olevaan mosaiikkipöytääni.

Fado: Fado-kokemus jäi tällä matkalla köyhäksi. Miedän oli tarkoitus mennä kuuntelemaan portugalilaista melankoliaa ainakin yhtenä iltana, mutta lopulta kuulin tätä perinnemusiikkia vain satunnaisesti kauppojen taustamusiikkina.

Yksi tunnetuimmista fado-laulajista, Mariza, konsertoi muuten Suomessa 26. ja 27. huhtikuuta, joten menkääpä Helsingin tai Tampereen konserttiin nauttimaan tuosta kauniista musisoinnista.