Keskusteltiin tuossa eräs ilta pienen "leikin" jälkeen, että oliko tempaus hauska vai ei. Olin itse sitä mieltä, että ehkä ei ihan fiksuin veto, Pedron mielestä koko tapaus oli ratkiriemukas.

Näin se meni:

Pedro rupesi ilman mitään syytä suihkuttamaan ikämiesten Old Spicen hajuista partavettä päälleni. Juoksin karkuun, mutta hän vain seurasi perässä ruikkien kaameaa löyhkää hiuksiini ja vaatteisiini. Vastasin tuleen käteeni sattuneella tyttöjen tuoksulla. Loikimme ympäri asuntoa kaameassa katkussa, ja keittiöön ehdittyämme Pedro keksi kaivaa kananmunan jääkaapista.

Pysähdyin. Kuin seinään.

Ihme virne kasvoillaan Pedro alkoi lähestyä minua kananmuna tukevassa heitto-otteessa. Mulkaisin vakuuttavimman et-idiootti-oo-tosissasi -katseeni pienen pojan kiiltäviä silmiä kohti. Mutta kananmunakäsi vain lähestyi ja lähestyi. Sanoin, että et uskalla. Ero tulee tota vauhtia. Mutta kananmunakäsi se vaan lähestyi. En uhallanikaan väistänyt, vaan tuijotin rohkeasti poikaa silmiin.

Sitten räsähti.

Kananmuna valui pitkin hiuksia ja naamaa. Napakymppi suoraan keskelle lanttua. Pedro juoksi hihittäen ulos keittiöstä ja jäi ovelle kihertelemään tyytyväisyyttään. Raivohärän lailla juoksin jääkaapille ja otin kananmunan pieneen käteeni - aioin tehdä hirmutekoja minäkin.

Pikkupojaksi muuttunut rakkaani ilkkui keittiön ovella, että etpäs voi munaasi heittää, sillä hänen selkänsä takana oli puisia huonekaluja ja seinätauluja.

Niinpä räiskäsin munan lattialle - räks! Sanoin, että jos et lillukka uskalla keittiöön tulla, räiskin kaikki jääkaapin kaksitoista munaa maahan ja jätän ne sinne hänen siivottavikseen.

Poika tuli keittiöön, ja yllätysmomenttina hyökkäsi suoraan kohti. Sitten käytiin kova taistelu kädessäni olleen kananmunan herruudesta. Pedro piti käsiäni otteessaan niin, että oli itse selkäni takana. Olimme siis kasvot samaan suuntaan, ja liu'uimme pitkin keittiön lattiaa tahmeassa kananmunaliemessä. Vihdoin sain hetkeksi irrotettua ranteeni hänen puristusotteestaan ja läiskäsin kananmunan niskani taakse keskelle hänen otsikkoaan.

Sitten tuli rauha.

Molemmat hengästyneinä kuin pikkukarhut temmellyksen jälkeen, otimme hetken happea ennen kuin rupesin kyselemään, että MITÄ HITTOA? Pikku poika vaan nauroi kippurassa, kun itse tuijotin toista hölmistyneenä. Siis MITÄ HITTOA?

Keskustelimme illalla, suihkun jälkeen luonnollisesti, siitä, että oliko tuo nyt hauskaa vai ei. Ja edelleen, noin puoli viikkoa tapahtumien jälkeen, Pedro pysyy yhä kannassaan, että ratkiriemukastahan se oli. Minusta se oli vähintäänkin omituista ruveta sotkemaan tyttöystävää kaiken maailman kemikaaleilla ja elintarvikkeilla.

Niinpä Pedro sanoi, että kirjoita rakas tästä blogiisi ja kysy ystäviltäsi, että oliko tuo heidän mielestään hauskaa. Ja hän on vuoren varma, että kaikki vastaa myöntävästi.

Että laittakaahan kommentti tuohon alapuolelle, niin saadaan tämäkin asia ratkotuksi.