Espanjassa, niin kuin ilmeisesti Suomessakin, on aivan mahtavat ilmat. Eilen illallakin vain hiki valui, kun söimme Pedron äidin patiolla hirveät kasat pikkusimpukoita ja katkarapuja. Vielä puolen yön aikaan lämpö oli 28 asteessa.

Ja koska on lämmintä, on myös torakoita. Ja niitä on Pedron kotona yksi joka huoneessa – keskimääräisesti. Nyt sietokykyni on kasvanut jo niin paljon, etten sentään kilju suoraa kurkkua torakan heilutellessa inhottavia tuntosarviaan keittiön lattialla. Olen sen verran joutunut seuraamaan kyseisen eläinkunnan käyttäytymistapoja, että tiedän sen tykkäävän pimeästä.

Niinpä esimerkiksi kun tiedän vessahädän lähestyvän, menen sytyttämään kylpyhuoneeseen valot muutamaa minuuttia ennen itse toimitusta. Vielä vessaan astuessa kopsautan jalalla kylpyhuoneen ovea, jotta vielä se viimeinenkin oven takana mahdollisesti piilotteleva torakka älyää vaihtaa maisemaa. Sitten kevyt suihkuverhojen ravistus (jotkut torakat nousevat sinnekin), ja tie on vapaa.

Elämä on helppoa, kun osaa mukautua sen tuomiin haasteisiin.

Kävin muuten jo viime viikolla antamassa eurooppalaisen ääneni omalle ehdokkaalleni. Äänestin suomalaista ehdokasta, koska en ollut halunnut vaihtaa itseäni Espanjan EU-vaalirekisteriin.

Koska EU-vaalikampanjointi käy vielä kovilla kierroksilla, kannan korteni kekoon kehoittamalla ihmisiä äänestämään – King African sanoin: ¡Voooootaaaaa!