Päivän bloggausaiheena on tänään pienet arjen rasvattua kulkua hiertävät seikat, joita jostain syystä Espanjassa tulee vastaan tuon tuosta.

Olin viime lauantain Espanjan Stockmannilla eli El Corte Inglésissä hakemassa konserttilippuja, jotka ostin jo pari kuukautta sitten puhelimella. Maksoin liput puhelimitse espanjalaisella pankkikortillani, jonka jälkeen minua informoitiin, että liput voi noutaa mistä tahansa tavarataloketjun liikkeestä, kunhan mukana on sama pankkikortti.

Ja tätä asiaa lähdin toimittamaan siis viime lauantaina. Otin mukaan saman pankkikortin jolla aikoinaan tein oston. Kortti on kyllä reistaillut joissain kaupoissa, mutta en korttia ole voinut vaihtaa uuteenkaan, sillä sittenhän jäisi pahimmassa tapauksessa liput saamatta. Menin siis lipputiskille ja ojensin korttini. Täti höyläsi kortin lukijan läpi – tuloksetta. Parin uuden yhtä tuloksettoman yrityksen jälkeen täti sitten totesi, että sori, kortti ei toimi. Siihen minä sanomaan, että koita nyt vielä, sillä mukanahan piti olla sama kortti jolla ostot on tehty. Ehdotin, että täti näpyttelisi numerot korttikoneeseen, mutta niinhän ei Espanjassa tehdä ikinä.

Olin jo hieman tulistumassa, että mikä tämä tämmöinen systeemi oikein on – näin epäkäytännöllinen! Silloin täti alkoi etsimään lippuja nimelläni… tuloksetta. Seuraavaksi hän ehdotti, että kokeillaanpa henkilötunnusta, ja alkoi naputtamaan suomalaisesta henkilökortistani jotain numerosarjaa. Sanoin tätille, että mitä jos koitetaan sillä Espanjan NIE-numerolla, eli ulkomaalaisen tunnistenumerolla joka toimii ulkomaalaisen henkilötunnuksena. Ja kappas! Sieltä ne liput sitten löytyivät!

Taas kerran kaikki hyvin, loppu hyvin, mutta muutama turha hikipisara tähänkin näennäisesti yksinkertaiseen asiaan uhrattiin.
Toinen nyt heti mieleen muistuva esimerkki löytyy työkaverin puhelinliittymän hankinnasta (jota ei siis vieläkään olla saatu).
Menimme lokakuussa Fuengirolan ferioiden aikoihin Orange-nimisen operaattorin liikkeeseen hommaamaan kuukausittain laskutettavaa, suomalaisittain tavallista liittymää prepaid-liittymän tilalle. Halusimme tietysti pitää saman numeron. Minä toimin tulkkina.

Koska prepaid-liittymä oli alle 6 kuukautta vanha, myyjä sanoi että aijai, harmin paikka.

Myyjä: Jos prepaid-liittymä on yli 6 kuukautta vanha, saa asiakas ilmaisen puhelimen kylkiäisiksi kuukausisopimukseen vaihdettaessa. Mutta nyt kun asia ei näin ole, ei kaupan päälle tule mitään. Mutta! Jos otat uuden numeron ikään kuin uutena asiakkaana, saat kaupanpäälle sen puhelimen. Mutta numero siis vaihtuisi.

Me: Eli uusi asiakas tai 6 kuukautta prepaid liittymää käyttänyt asiakas saa ilmaisen puhelimen, mutta me emme, sillä prepaid-liittymä on ollut voimassa vasta 3 kuukautta. Ymmärsinkö oikein?

Myyjä: Näin on.

Me: Eli mikä järki tässä oikein on?

Myyjä: Näin se vaan on.

Me: (Neuvottelua) No otetaan nyt silti se kuukausiliittymä ja säilytetään se vanha numero, vaikkei kylkiäispuhelinta saataisikaan. Vaikka järjetönhän tuo on...

Myyjä pyytää liittymän haltijalta kaikki mahdolliset tiedot ja laittaa kuukausiliittymän hakupaperit vetämään. Sekin siis selviää, ettei liittymää voi saada samantien, vaan se pitää erikseen anoa. Mikä tietysti oudoksuttaa – onhan meillä kaikki tarvittava tieto siinä jo mukana pankkitiedoista lähtien (Espanjassa kun puhelinlasku menee aina suoraveloituksella, toista vaihtoehtoa ei vain ole).

No, hakemus laitetaan vetämään ja kuulemma siinä ei pitäisi olla mitään epäselvää. Varmistus tulee noin vuorokaudessa, ja varmistuksen jälkeen tulee soitto meille, jotta voimme uudestaan mennä Orangen liikkeeseen.
Soittoa ei kuulu. Kuluu päivä, kuluu kaksi.

Vihdoin parin päivän odottelun jälkeen myyjä soittaa puhelimeeni ja kertoo kaiken olevan kunnossa, vain allekirjoitus puuttuu. Koska juuri silloin oli feria-viikko, ei liike ollut auki kuin aamupäivisin. Omien työaikataulujensa takia työkaverini meni kirjoittamaan uutta liittymäsopimustaan vasta feria-viikon jälkeen, jolloin – yllätys-yllätys – sopimuspapereita ei löytynytkään! Tiskin takana oli toinen myyjä, joten selittelyistä ei ollut apua.

Niinpä olemme siitä lähtien yrittäneet aina silloin tällöin mennä kyselemään sopimuksen perään mutta lähteneet pois tyhjin käsin joko liian pitkien jonojen tai siestan tai milloin minkäkin syyn ansiosta.
No, tällä viikolla yritimme samaa taas kerran. Jonot olivat pitkät, joten päätin hieman etuilla ja kysyä myyjältä, että onko niitä sopimuspapereita ollenkaan vai ei, eli kannattaako jonottaa vai ei. Myyjä oli kummissaan kun emme niitä jo aikaisemmin olleet saaneet ja nyt papereita ei välttämättä enää kuulemma edes löytyisi.

Myyjä pyysi meitä kirjoittamaan liittymän haltijan tiedot vielä uudemman kerran paperille. Hän palaisi sitten asiaan.

Odotimme päivän, odotimme kaksi.

Sitten tuli taas soitto: kaikki kunnossa. Tai ainakin melkein kunnossa, sillä kaikki ensimmäisellä kerralla asiakkaalta pyydetyt dokumentit pitää ottaa vielä uudemman kerran mukaan...

No, tässä pisteessä sitä nyt ollaan. Toivotaan, että huomenna on liittymäpaperit allekirjoitettu ja sen Orangen liikkeessä ramppaamisen voisi vihdoinkin lopettaa!

Mutta älkäämme nyt silti boikotoiko Orangea tai El Corte Inglésiä tai mitään muutakaan huonon palvelusysteemin vioista kärsivää yritystä! Täällähän saisi olla koko ajan firmaa vaihtamassa ja palautelappuja täyttämässä. Jos otinkin nämä tapaukset esimerkeiksi, niin samantyyppisiä hermoja kiehuttavia tilanteita tulee vastaan tuon tuosta. Ja jos ei palvelukulttuuri miellytä, niin ainahan voi muuttaa takaisin Suomeen!

Ps. Telefónicaa saa minun puolestani boikotoida sielunsa kyllyydestä, mutta sehän taitaa olla täällä kansallisviihdettä jo muutenkin.