Sain vihdoinkin korkattua uuden, häikäisevän upean feria-pukuni. Kun laitoin mekon ylleni ensimmäistä kertaa viime perjantaina Jerézissä, en millään meinannut saada silmiäni irti peilistä! Puku oli niin hieno! Ja siis minä sen sisällä! Näissä feria-mekoissa on jotain kummalista, mikä saa kaikenmuotoiset ja -tyyppiset vartalot päärynästä perunamalliin näyttämään jumalattarilta!

No, en siis meinannut saada silmiä peilikuvastani irti ja ajattelin, että nyt kyllä rakastuin itseeni uudemman kerran – entistä syvemmin. En haluisi liioitella mekon visuaalisia efektejä, mutta turha tässä on ruveta nöyritelemään. Omaa blogiahan tässä rustataan...

En ollut kyllä ainut itseensä rakastunut. Meitä oli kolme tyttöä, jotka velvollisuudentunnosta kehuimme myös toisiamme, mutta huomasihan sen, että jokainen oli oman peilikuvan lumoissa. Onneksi meillä oli mukana Nacho, joka pakotti puuteroidut nenämme irti peilistä ja ajoi meidät ulos ovesta ihmisten ilmoille.

Kun kävelimme feria-alueelle, oli vaikea hillitä lapsenomaista pomppimista huumaavan innostuksen vallassa. Yritin hokea mielessäni, että ”hienot naiset eivät pompi”. Eivät ainakaan feria-mekoissa. Käveleminen oli muutenkin hieman tuskallista putkilomalliseen, vartaloa tiukasti tukevaan kääröön ahdettuna – korot jalassa – mutta tahdon voimalla sitä ennenkin on kärsitty kauneuden tähden.

Sinä iltana olimme koko kylän ehkä kauneimmat sutturat! Sokea rakkaus itseeni saattoi tietysti sumentaa arvostelukykyä – vai oliko se se viini..? – mutta käsi sydämellä voisin vannoa, ettei muista juhlapukuihin sonnustautuneista neidoista ollut vastusta. Siis alkuunkaan.

Ja sitten ne miehet! Jerezin feriat ovat ehkä Andalusian kauneimmat, ja sen näkee kauniiksi koristellun feria-alueen lisäksi viimeisen päälle laittautuneesta feria-kansasta. Naiset laittautuvatkin perinteisesti ferialle kuin ferialle, mutta Jerézissä miestenkin tyyli on viiksikarvaa myöten mietitty. On pitkää ja kiiltävää, taakse kammattua pitkää tukkaa, kuten mustalaisilla nyt on. Vanhemmat miehet ovat laittaneet harvat hiuskarvansa geelillä laineelle, ja nuoremmat miehetkin ovat jättäneet ferian ajaksi herrasmiesmäiset pulisongit poskien koristeiksi. Ja vaatetuksena on raitahousua, henkseliä, liiviä, takkia, rusettia, prässättyä kauluspaitaa (kaikissa sateenkaaren väreissä). On lakerikenkää, viiksivahaa, kukkaa rintataskussa ja lasi hienosti kahden kultasormuksilla vuoratun sormen pihtiotteessa.

Ja koko kaupunki on mukana tekemässä juhlaa! On hevosmiestä, hevostnaista, perheitä vaunuajelulla, lapset vauvaa myöten pallokuosissa, ruseteissa ja kukissa. Kaikki on niin hienoa, kaikki on juhlassa mukana tosissaan, joten siinä tulee itsellekin sellainen olo, että näinhän niitä juhlia tulisi aina viettää!

Kahden päivän rinta rottingilla feria-aluetta edestakaisin kynnettyäni oli aika luopua puvusta. Puristavasta puvusta vapauduttuani sain taas vedettyä rintakehän täyteen happea ja otettua pitkiä askelia, mutta odotan jo innolla tämän viikonlopun ferioita Córdobassa. Joskin suunnitelmissamme on nukkua irtolaisen tavoin pakettiauton perässä makuupusseissa, ei se vie matkasta sitä glooriaa, jonka mekon ylle laittaminen saa aikaan!