Aloin joku aika sitten ihmetellä, miksi ulkomaalaisia (vaaleita) naisturisteja Aurinkorannikolla kutsutaan yleiskäsitteellä suecas – ruotsittaret. Olinhan äskettäin oppinut myös, että ensimmäinen Málagan asfaltoidulle lentokentälle laskeutunut turistikone oli Kar-Airin Convair CV 440 Suomesta 20. lokakuuta vuonna 1959. Se toi kolmen välilaskun jälkeen 48 suomalaista Aurinkorannikolle, jotka siis ikään kuin toimivat pakettimatkailun pioneereina alueella.

Kun pohdin asiaa kerran ääneen kuntosalini omistajan kanssa, avasi hän sanallisen arkkunsa ja muisteli lapsuutensa kulta-aikoja Torremolinosin pienessä kalastajakylässä (joka tuolloin kuului vielä Málagaan). Aikaa, jolloin ranta oli rakentamaton, kalastus oli tärkein elinkeino, ja koulupojat tirskuivat yläosattomille turisteille – juuri noille myyttisille "ruotsittarille". Ja tällainen siveettömyyshän oli Francon aikaisessa ja tiukasti katolisessa Espanjassa kielletty, joten Francon kansalliskaartilaiset joutuivat aika ajoin muistuttamaan asiasta moraalittomia turisteja.

Tästä inspiroituneena aloitin tutkimusmatkani Torremolinosin historiaan. Etsin tietoa turismin synnystä, sillä Torremolinos oli 1940-1960-luvuilla yksi harvoista turistikylistä koko Espanjassa (Benidorm on toinen esimerkki näistä harvinaisuuksista).

Torremolinos sai jo hyvin varhaisessa vaiheessa erikoisaseman Espanjan vanhoillisessa yhteiskunnassa. Syystä tai toisesta Torremolinosille sallittiin erivapauksia viihteen saralla, ja sen rannoilla sallittiin bikinienkin käyttö ennen muuta Espanjaa. Myös Espanjan ensimmäinen homobaari avattiin Torremolinosiin jo vuonna 1962. Siis vielä Francon aikana. Ja tässä lienee syy siihen, miksi Torremolinosista tuli seksuaalivähemmistöjen pääkaupunki useaksi vuosikymmeneksi.

Mutta nyt taas harhapoluilta asiaan – myyttisiin ruotsittariin ja turismin kehitykseen.

Francon siunauksella Torremolinos saavutti siis erikoisen aseman maan liberaalina ja kosmopoliittina pisteenä. Alueella viihdytettiin lukuisia poliitikkoja, kuuluisuuksia ja tietysti aurinkoon hakeutuvia turisteja pohjoisesta.

Alueelle hakeutui myös maan viihdeteollisuutta liimaten koko Espanjan kansan verkkokalvoille lähtemättömästi kuvat myyttisistä ruotsalaisblondeista yläosattomissa. Torremolinosissa nimittäin kuvattiin useampikin villistä turismista kertova elokuva 1960-ja 70-luvuilla, kuten 'Amor a la española' (Rakkautta espanjalaisittain). Tätä seksististen huumorielokuvien genreä kutsutaan nykyään Landismoksi kyseisten elokuvien kuuluisimman näyttelijän mukaan.

Näissä elokuvissa esiintyneet viiksekkäät, kiiltäväotsaiset espanjalaismiehet (macho ibérico) ja hieman avuttomat ja tyhjäpäiset nuoret ruotsittaret (blondi oli aina Ruotsista) tekivät jonkun tahon mielestä myös hieman hallaa Torremolinosin imagolle, sillä Torremolinos miellettiin (ja mielletään monesti vieläkin) vapaan rakkauden, "helppojen" turistien ja ikuisesti jatkuvien juhlien mekaksi. (Tähän pieni sivuhuomautus siitä, että nyt ymmärrän senkin, miksi Torremolinos on täynnä “buticlubeja”, laillisia ilotaloja.)

Espanjalaishurmurin osaa lukemattomat kerrat näytellyt Alfredo Landa kirjoitti muistelmissaan, että "he, ketkä muuttivat ruotsalaisnaiset kansalliseksi pakkomielteeksi olivat Alfonso Paso ja José Luis Dibildos elokuvassa Amor a la española".

Heitä on siis kiittäminen siitä, että me pohjoismaalaiset olemme vieläkin tavattoman usein vain suecoja.

Tässä tämän kerran oppitunti Torremolinosin värikkäästä historiasta. Lupaan, että jatkoa seuraa, sillä sen verran kiinnostava menneisyys on nykyisellä kotikaupungillani, espanjalaisen rantaturismin äidillä, Torremolinosilla.