Mitä useammin käyn Córdobassa, sitä syvemmin rakastun kaupunkiin. Vuoden 2016-kulttuuripääkaupunkiehdokas on kuvankaunis kapeine katuineen, maurityylisine rakennuksineen, tiilikattoineen, kirkkoineen, aukioineen ja patioineen.

Kävin sunnuntaina kaupungissa päiväretkellä, soittamassa pianoa. Meitä kokoontui viisi musiikin ystävää – toiset soittajia, toiset kuuntelijoita – vanhaan luostarirakennukseen aivan Córdoban keskustan tuntumassa. Rakennus on Antonio Gala -säätiön omistuksessa ja se toimii taiteilijakotina reilulle 20 kuvataiteilijalle ja kirjailijalle. Nuoret, aloittelevat taiteilijat asuvat talossa vuoden kerrallaan säätiön myöntämän stipendin turvin (hakijoita on vuosittain yli tuhat!) ja toteuttavat omia projektejaan. Kaksi tämän vuoden kuvataiteilijoista, Antonio ja Dani, on Annikan ja Nachon vanhoja koulukavereita Sevillan yliopiston kuvataidelinjalta.

Vanhan luostarirakennuksen uumenissa on myös musiikkihuone, jonne kokoonnuimme kaikki pianon ympärille. Meitä oli yhteensä kolme soittajaa, jotka vuorottelimme keskenämme, ja muut toivoivat kappaleita. Toisinaan mukaan liittyi kitara, toisinaan rummut.

Päivän aikana ehdimme myös käydä kaupungilla tapaksilla ja muuten vain maleksia vanhan luostarin seinien sisä- ja ulkopuolella.

Kaupungin kaduilla näkyi hauskoja lauseita siellä täällä. Ne on tehty samaan tyyliin kuin katujen nimet. Projektin on toteuttanut joku cordobalainen runoilija. Alla olevan kuvan lause tarkoittaa: "vihdoinkin löysin sinut". Sopii tälle söpölle pariskunnalle.