Kun runosuoni ei kerta kaikkiaan tyki, niin tässä lyhyt loppumatkan raportti.

Manimme lauantai-aamuna vierailulle sherryä valmistavan Tío Pepen viinitiluksille. Siellä on viiniä täynnä olevia tammitynnyreitä niin kamalan paljon, että niillä on varaa tarjota viinikellareissa asuville hiirille viiniä. Hiiriä varten on maassa aina sherryllä täytetty lasi, jonne viiksiveikot voivat kiivetä pientä tikapuuta pitkin lipittämään kaupungin nimikkotuotetta (Sherry = Jerez). Joko hiiriyhteisö on kellarissa todella suuri tai sitten viini on hyvää myös pienten karvapalleroiden mielestä, sillä joka muutamas sekunti tuli aina uusi hiiri apajille...ja sitten taas uusi...ja sitten taas uusi. Tosin sama reaktio oli kyllä itsellänikin baarissa, jossa laulettiin riemukkaita espanjalaisia joululauluja ja jossa talon sherry oli vain 50 senttiä lasilta. Hain siis lisää...ja sitten taas lisää...ja vielä vähän lisää.

Hyvissä joulutunnelmissa lähdimme tuosta kyseisestä baarista etsimään muita viinitupia – mielellään samalla joulun riemukkaalla tunnelmalla. Kohtasimme kadulla muutaman, myöskin kovin iloisen espanjalaisen, jotka osasivat neuvoa kellariin, josta löytyy musiikkia viinitynnyreiden reunustamasta tunnelmallisesta tilasta. Kun muutaman mutkan kautta löysimme paikan (ja siis tilasimme tietty sherryä), tuli paikalle ryhmä mustalaisia, jotka aloittivat kantojen kopistelun, käsien taputtelun ja flamencon ujelluksen omien viinilasiensa kanssa.

Tuli sellainen fiilis, että ihan kuin tässä asuisi Espanjassa.

Samasta viinikellarista löysimme ryhmän jerezläisiä, jotka ottivat meidät ilosylin joukkoonsa. Ja tietysti liityimme ryhmään yhtä iloisin mielin, sillä mikä sen parempi tapa tutustua kaupunkiin kuin karkeloiden sen omien asukkien seurassa. Ja sitten mentiin viinituvasta toiseen. Jossain välissä oltiin jollain aukiolla, jossa laulut raikasivat ja ihmiset taputtelivat käsiään rytmin tahtiin. Ja minä myös. Oon harjoitellut nimittäin sitä ferioilla kovasti. Kun sitten jossain vaiheessa hoipperoimme hotellille takaisin, jäi uusien ystävien kanssa vietetystä illasta niin hyvä maku suuhun, että päätimme tavata vielä seuraavana páivänä ennen kotiin láhtöä.

Niinpä sitten päivällä, kuumien colacaojen jälkeen, tapasimme erään edellisillan tuttavistamme, ja marssimme hänen johdollaan pitkin kauniita appelsiinipuiden värittämiä kivikatuja pitkin levähtäen välillä johonkin matkan varrella olleista kuppiloista.

Kaiken kaikkiaan retki oli yksi parhaista tähän asti. Haluan mennä ehdottomasti uudelleen. Ja tietysti suosittelen paikkaa innokkaille Espanjan ystäville, sillä kaupungissa on kokoonsa nähden paljon katsottavaa ja koettavaa. Ensi retkellä aion tutustua myös andalusialaisiin hevosiin, sekä härkätaisteluhärkien kasvatustiloihin ja viininpoimintaan, joka tapahtuu syyskuussa. Eli syyskuussa sinne sitten uudestaan!!! Nam!!

Nyt lähden kotiin nauttimaan toimistolta saamista joululahjoista – viineistä, kokonaisesta kuivatusta sian jalasta, juustosta, joulunameista ja muista espanjan herkuista. Ciao!!!!!