Hyvää uutta vuotta ja anteeksi kamalasti kun en ole kirjoittanut kokonaiseen kuukauteen. Jotenkin äidin ja siskontyttären vierailu, kova työtahti, 30-vuotissynttärit, joulu, uusivuosi ja muu sälä on vienyt kaiken huomion, ajan ja energian.

Mutta nyt olen taas kuin uudesti syntynyt (vaikka olenkin jo 30 iik!)!

Joten kerronpa teille vaikka eilisestä.

Eilen oli siis loppiaisen aatto joka Espanjassa on vähän niin kuin suomalaisille jouluaatto – vuoden odotetuin juhla. Itämaan viisaat tietäjät eli Kolme kuningasta (los Reyes Magos) marssivat kaupunkeihin ja kyliin suuren kulkueen saattelemana tuomaan lapsille lahjat, ja kulkueista heitetään innokkaille lapsille ja lapsenmielisille tonneittain karkkeja. Tapahtumassa on kunnon karnevaalitunnelmaa: musiikki raikuu, ilmassa lentää värikästä paperisilppua, kulkue on täynnä tanssijoita, perhosia, keijuja, prinsessoja, robotteja ja lapsille tutuiksi hahmoiksi puettua karnevaalikansaa. Viimeisenä kulkueessa tulevat Kolme kuningasta komeissa jättikärryissään.

Noh, tänä vuonna minäkin olin yhdessä karnevaalikulkueessa mukana – tanssijana! Tanssikoulun kautta pääsin mukaan Rondan kaupungin kulkueeseen. Meitä oli 18 tyttöä puettuina tanssiunivormuun: kultainen minihame, kaksirivinen takki kultaisilla olkatoppauksilla, violetti glitteriviitta, kultainen sauva, korkea sulkahattu ja korkosaappaat. Puin alle paksut sukkahousut ja pari pitkähihaista paitaa suojaamaan Rondan kirpeältä vuoristoilmalta. Sain kuitenkin huomata, että 2,5 tunnin tanssiminen ja hyppiminen karnevaalikulkueessa lämmittää melko mukavasti (eli hikihän siinä tuli).

Aikaisempina vuosina olen seurannut kulkuetta Málagan kaduilla taistellen pikkulasten kanssa vaunuista heitettävistä karamelleistä, mutta tänä vuonna sain lapsilta, etenkin pieniltä tytöiltä, kyynärtaklausten sijaan vain ihailevia katseita. Huomasin olevani pikkulapsille kuin julkkis, kun tähtisilmäiset lapsoset halusivat vilkuttaa, huudella tervehdyksiä ja ottaa kädestä kiinni!

Kulkueen loputtua koko tanssiporukka oli aivan poikki, puhki ja piipussa. Paluumatkalla teki mieli nukahtaa auton takapenkille, mutta ei se onnistunutkaan, kun jännitin niin kovasti hurjan kuskimme vedellessä mutkia suoriksi vuorilta alas rannikolle johtavaa serpenttiiniitietä.

Onneksi yksi autokuntamme tytöistä oli tajunnut ostaa matkaevääksi pullollisen Málaga-viiniä hermoja rentouttamaan!