Kävin eilen pitkästä aikaa Pedron isän luona. Meitä oli isä, sisko, Lola ja minä. Oli taas kauheasti hössötystä, että mitä sen Alman matkalaukkuun oikein laitetaan viemisiksi, jotta Hollannissa opiskeleva poika pysyisi niillä sitten hengissä. Tunnetustihan Hollannissa ei ole ruokaa, ei ainakaan oikeanlaista ruokaa, joten vien huomenna mennessäni choricho-maustemakkaraa, morcilla-verimakkaraa, manteca rojaa (ihraa ja lihaa leivän päälle), parin kilon purkin oliiveja, linssejä ja papuja (miksi?), espanjalaisia kahvileipiä, colacoa-kaakaota, kinkkua... Yhteensä tavaraa kertyi yli kuusi kiloa.

Sitten ruvettiin laittamaan illallista – iberian possua a la plancha ja muuta pientä kevyttä... Kun tuli lähdön aika, mukaani laitettiin vielä tämän päivän lounas evääksi ja pussillinen oman puun mandariineja. Samarin-pussi vielä varmuudeksi laukkuun, sillä lounaassa on paljon vatsahappoja sekoittavaa valkosipulia. Vielä pussailut päälle ja paljon terveisiä Pedrolle.

Melkein jo unohdin, miten paljon hössötystä pariin tuntiin voikaan mahtua. Ja välittämistä ja huolehtimista. Tuli sellainen kiva lämmin tunne, että tässäkin maassa minulla on ihan oikea perhe – vaikkei Pedro nyt täällä olekaan.

Huomenna menen Hollantiin viemään kaikki tuliaiset ja terveiset ja tapaamaan angelitoani pitkästä aikaa!