Viimeiset kolme päivää olen laittanut kodin 5,2 metrin ikkunarivistöön rullaverhoja. Homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen kuin luulin, sillä paketissa ilmoitettu verhomitta 1,8 m, heitti pari senttiä kiinnityksen takia. Siispä olen kolme päivää porannut, sahannut, ruuvannut, mitannut, sahannut, leikannut ja taas kerran sahannut ja porannut. Kattoon poraamisen olen hoitanut tyylillä ikkunalaudalla suorassa auringonpaisteessa seisoen, hikeä valuen, naapurien paistatellessa päivää omilla terasseillaan mehulasit käsissään – minun suuntaani tuijotellen.

Johan siitä iskee ramppikuume porausta suorittaessa niin ison yleisön edessä.

Poraaminen ja sahaaminen on vienyt samalla ajatukset armeliaasti pois jo päätään nostavalta surulta ja ikävältä, joka tulee eteen toden teolla ensi lauantaina, kun Pedro lähtee 9 kuukaudeksi Hollantiin vaihtoon. Emme ole nähneet toisiamme sitten viime sunnuntain, koska pedro pänttää kolmen tuhannen euron arvoiseen kokeeseen (jos koe menee läpi, saa Pedro 3 000 euron stipendin), joka on huomenna perjantaina. Pänttäämiseen ovat valuneet myös viimeiset pari-kolme viikkoa.

Perjantai on samalla viimeinen yhteinen päivä Málagassa. Surullista.